sunnuntai 11. syyskuuta 2011

I love you Arabella



Luulin, että kärhöjen aika on tältä kesältä ohi, onhan jo kolmannes syykuusta kulunut. Nyt huomasin, että Arabellassa on paljon nuppuja ja kukkia. Tämä klematis kasvaa kukkapenkissä kietoutuneena muihin kasveihin, on selvästi seurankipeä. Lilansiniset kukat ovat pieniä mestari Fujimusumeen verrattuna, mutta kasvi sopeutuu sitä paremmin erilaisten kukkamaiden väreihin.
Kiitos, ei ihan vielä pakkasta.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Omenapuu ja kärhö




Istutin monta vuotta sitten Tage Lundell-kärhön vanhan, raihnaisen omenapuun vierelle. En istuttanut sitä mitenkään syvään, mutta kastelin alkuvaiheessa ahkerasti. Se lähti innokkaasti kiipeämään pitkin runkoa, kun hiukan autoin alkuun. Violetinsiniset kukat ilmestyivät ennen omenapuun valkoisia kukkia. Oli ihmeellistä, että omenapuu virkistyi saatuaan tämän kaverin. Voi olla, että osa kärhöön kohdistuneista hoitotoimista koitui omenapuun hyväksi. Viime keväänä huomasin surukseni, että myyrä tai muu harminkappale oli pureskellut poikki kärhön varret. Kasvi on silti noussut korkeuksiin uudelleen tänä kesänä, mutta kukintaa vaille jäimme.