perjantai 23. joulukuuta 2011

Ikoni ja joulukukka



Ikoni Jumalanäidin suojelus oli pitkään puolivalmiina kaapissa piilossa. Vihdoin tänä vuonna lähdin maalamaan sitä ikoniklinikalle. Työ tuli valmiiksi ja nyt se yhdessä kukkien kanssa tuo jouluiloa kotiini.
Hyvä lukijani, toivotan Sinulle tämän kuvan välityksellä turvallista joulua ja hyvää tulevaa vuotta.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Lumen valo



Täällä kaakkoisella rannikolla ei ole yhtään lunta. Kerran hiukan satoi, mutta suli saman tien. Tiet ovat usein liukkaita, jolloin lenkkeily ei ole mukavaa.
Kaipaan lunta välittämättä siitä, että sen mukana joudun taas työntämään kolaa. Lumi valaisee koko maailman ja talvi taiteilee lukemattomia värejä ja muotoja. On sinervän ja punervan valkoista lunta ja tummia varjoja. Lumipeitteiset pensaat,kalliot ja kivet antavat aiheita minulle, joka tallustelen syrjäisillä reiteilläni ja kaivan vähän päästä kameran taskustani. Lumiauran aamuinen kolina lupaa turvallista järjestystä kotinurkilla.
Yllä oleva kuva on viime talvelta.