Ukkolaukan kesä

Ukkolaukka on pihamme pitkäaikainen asukas. En edes muista, milloin hankimme sen sipulit. Joinain kesinä se on ollut melko huomaamaton, mutta nyt tämä kevät on sitä riemastuttanut. Yksi kasvi kohoaa jopa keskellä nurmikkoa, vaikka se yleensä on melko multavan paikan kasvi. Ukkolaukan lehdet alkavat kuihtua, ennen kuin kukat ovat parhaimmillaan. Tämä ei haittaa, kun se kasvaa hitaammin kehittyvien lehtiperennojen keskellä. Ukkolaukka on myös hyvä kuivakukka, jonka viimevuotisia kukintoja on vieläkin verannalla.
Puutarha on tunnelmallinen ukkolaukan kukkien läpi katsottuna.

Alkukesän lyhyt kukinta.

Norjanangervot ja tuomipihlajat aloittivat valkoisen kukintakauden meidän pihassamme.Vanha omenapuu jatkoi komeana.Sillä voimaa riitti, kun vuosi sitten se ei kukkinut ollenkaan. Nyt sireenit tuoksuvat  parhaillaan ja arvaan, ettei tämä kauan kestä. Lämpimät kesäpäivät ovat mukavia muuten, mutta kukkailo jää lyhytaikaiseksi. Perennoista arovuokko on parhaimmillaan.Jaoin sen muutama vuosi sitten ja se riemastui kasvamaan jopa kiveysten välissä. Samoin ukkolaukka on etsiytynyt uusiin asuinpaikkoihin.

Seuraava kuva on otettu talon pulpettikatolta käsin.

Alemmassa kuvassa tuomipihlaja on lopettanut kukkimisen, sireeni aloittamassa ja omenapuu komeimmillaan.

Pihan vaihtuvat kuvat

Toukokuussa ihastelen muutamia pihan paikkoja, jotka loppukesästä muuttuvat ankeiksi. Tässä kuvassa isot narsissit ja pienet sipulikasvit ovat nousseet esille aurinkoisessa paikassa. Ne kasvavat sireenien juurella. Loppukesästä sireenit suurina rajakasveina pimentävät paikan, mutta narsissien ja muiden toukokuun kukkijoiden aika on jo muutenkin silloin ohi. Joskus toivon, että toukokuun päivät kaksinkertaistuisivat. Haluaisin katsella kasvun ihmettä mahdollisimman kauan.

 

Alakuvassa kaihonkukkaa

Taivaanvuohi

Lähdin lenkille aamulla vanhan kaatopaikan alueelle Pyölinjoen suuntaan. Kuuntelin ihmeissäni mäkättävää ääntä, jonka tunnistin taivaanvuoheksi. Näin, miten linnut liukuivat ylös ja alas rehevän kosteikon yläpuolella. Paikalta on alle sata metriä matkaa moottoritietyömaalle, jossa oli hiljaista näin lauantaiaamuna. Kotona etsin esille netistä Viikon luontoäänen, josta sain tietoa taivaanvuohen ihmeellisestä nimestä ja äänestä. Löysin mielenkiintoisen radioesityksen netistä sanoilla Viikon luontoääni: Taivaanvuohi. Ylen Areenan radioesitys 10.7.2011.

Reitkallista Vilniemelle - keväisiä kuvia.

Elämme nopeaa kevättä, sillä sateet ovat sulattaneet lunta. Tänään aurinkoisena päivänä lähdimme autoajelulle ihmettelemään luonnon muutoksia. Kiertelimme katselemassa Pyölinjoen tulvia moottoritien työmaan läheisyydessä. Sitten suuntasimme Reitkalliin tutulle koskipaikalle, jossa on ainakin käväistävä joka kevät. Tienviitta osoitti Myllymäkeä.

Lopulta ajelimme Vilniemen tielle. Nousin lintutornille kuvaamaan. Merellä oli edelleen jäätä ja lunta eikä lintuja näkynyt paljon. Epäilimme kivellä olevaa lintua merimetsoksi. Yllättävää.

 

  

Viimeinen kuva on kotipihasta. Aivan ensimmäiset sipulikasvit nurmikolla.

 

Pelikaani

Kuva on kahden vuoden takaa matkalta. Kreikan Mykonos 7.4.2011.

Huhtikuu on kuukausista julmin

Minulle tapahtuu joka ainoa huhtikuu sama erehdys. Jossain vaiheessa mieleeni tulevat runon säkeet: Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää sireenejä kuolleesta maasta...

 Runo koskettaa minua, tutkin pihaa, joka nyt on lumen alla, mutta joinain keväinä harmaa ja edellisen kesän ruohon peittämä. Katselen huolestuneena sireeneitä ja kuvittelen, miten ne ponnistelevat kuolleen näköisessä maassa. Kaikki mietteeni ovat hyvin konkreettisia ja kuvittelen, että runoilija on kokenut jotain samaa.

Jossain vaiheessa menen ja etsin koko runon. Samalla silmiini osuu kirjallisuustutkijan teksti, joka säikäyttää minua. Sen mukaan runo on tehty ilmentämään länsimaisen kulttuurin kuihtumista. Modernistiset säkeet ovat vuodelta 1922 T. S. Eliotin kokoelmasta Autio maa ja kysymyksessä ovat kasvullisuus-, hedelmällisyys- ja ylösnousemusmyytit. On siellä Graalin maljaa ja muutakin

Minua nolottaa. Kuin olisin joka huhtikuu saman aprillipilan kohde. Koen aina, että Eliot on kirjoittanut runon minulle huhtikuisen pihan tallaajalle, joka en hetkeäkään ajattele hedelmällisyysmyyttiä tai Graalin maljaa. Nyt karkotan koko runon mielestäni, mutta pahaa pelkään, että vuoden päästä ymmärrän sen taas vain omalla tavallani.