Kultapallo, minun lapsuudenystäväni

Muistan kultapallon 1950-luvulta syyskuisen koulutieni kaunistuksena. Tuntui kuin se olisi kasvanut useimmissa pihoissa ja kurotellut kullankeltaisia kukkiaan pihojen aitojen yli. Nykyään sitä ei näe kovinkaan paljon. Maatiainen on nostanut kultapallon arvoa nimittämällä sen vuoden 2011 maatiaiskasviksi.

                               Vähän ollaan jo rähjääntyneitä syyskuun puolivälin jälkeen.

Kasvin tieteellinen nimi Rudbeckia laciniata on lähtöisin 1600- ja 1700- luvulla eläneiden ruotsalaisten kasvitieteilijöiden Olof Rudbeck vanhemman ja nuoremman nimestä. Palavarakkaus ja särkynytsydän- kirjan mukaan päivänhatut löysivät tiensä Pohjois-Amerikasta Eurooppaan 1600- ja 1700-luvulla. Kultapallo on syyspäivänhatun kerrannaiskukkainen lajike, joka juurtui eurooppalaisille markkinoille 1800-luvun lopussa ja suomalaisille pihoille pian tämän jälkeen. Kasvi tekee paljon juuriversoja, joiden avulla se oli helppo siirtää pihasta toiseen.

Miksi kultapallo ei ole nykyään erikoisen suosittu? Uskoisin, että syynä  on sen venyminen varsin korkeaksi. Parimetriset versot sortuvat epämääräiseksi röykkiöksi, kun kukkapaljous ilmestyy latvoihin. Kasvi vaatii huolellisen tukemisen tai viereen vahvoja kumppaneita, jotka pitävät sen pystyssä. Usein suositellaan kasvin leikkaamista kesken kasvun, jolloin se ei nouse niin korkeaksi kuin muuten.

Minä sain kultapallon pihaamme, kun pienellä tontillaan kukkia kasvatellut työtoverini sai siitä tarpeekseen. Hän ehdotti paikkaa orapihlaja-aidan vieressä ja omenapuun lähellä, ja sinne minä tämän lapsuudenystäväni istutin. Hoidin sitä aluksi huolellisesti ja leikkasin sen lyhyeksi kasvun puolivälissä. Kaikista yrityksistä huolimatta kasvi kaatuili ja muodosti epämääräisiä röykkiöitä. Nyt olen parina kesänä antanut sen tehdä,  mitä itse haluaa. Se lepää osittain orapihlaja-aidan päällä, osaksi roikkuu omenapuun oksia vasten ja hakee tukea kaikista isoista kasveista, mitä läheltä löytyy. Tietysti se on levinnyt, kun en ole rajoittanut sen kasvua. Hassuinta on, että se katselee etelään eli naapurin pihalle ja "kääntää selkänsä" istuttajan ja kasvattajan suuntaan.

Pihan resupekat kukkivat syksyllä innokkaasti

Kolme Goldfinger-pensashanhikkia kasvaa tonttien rajalla suojakasveina. Olen kironnut näitä kultasormia niiden kasvutavan vuoksi. Joka talvi lumi nitistää rennot oksat maata vasten. Joinain talvina pidin tukia, mutta ne eivät juuri parantaneet tilannetta.

 Keväällä vihreys ja kukinta suorastaan ryöväytyy esille kaikkialla muualla, mutta kultasormi maata röhnöttää harmaana paikallaan. Tänä keväänä mietin niiden hävittämistä, kunnes myöhään kesäkuussa ilmestyi vihdoin vihreää, olivat hengissä. Samalla alkoi paljastua, että niissä oli paljon kuivaa leikattavaa. Jälleen kerran. Ryhdyimme työhön heinäkuun alussa ja leikkasimme jokaisesta pensaasta puolet pois. Kyllä niitä on leikelty vuosien varrella. Sitten unohdimme pensaat.

Elokuussa ihmettelimme, kun Goldfingerit alkoivat näytellä nuppujaan. Pensaat olivat huomaamatta kasvaneet melkein aikaisempaan kokoonsa ja kullankeltaisia kukkia riittää. Tiedän kokemuksesta, että ne kukkivat kauniina myöhään syksyllä,kun muiden pensaiden lehdet putoavat. Monet ihailevat Goldfingeriä suurenmoisena kasvina ja sitä se tavallaan onkin, elää vain aivan omina aikoinaan. Myöhäisherännäinen. Syksyllä aina päätän, että en hävitä sitä.

Syyskuun kärhönkukkia

Kärhö Princess Diana on viimein kotiutunut meidän pihaamme. Tänä kesänä annoin sen vain kasvaa, kun edellisinä kesinä pelastin sen ötököiltä mäntysuopasuihkuilla.

Piilu ei ole parhaimmillaan, mutta onneksi se on elossa.  Kesällä 2014  se ei noussut maasta ollenkaan näkyviin. Merkitsin paikan, että en erehdyksessä mylläisi sitä. Paljastui, että se piti vain välivuotta. Olin lukenut jostain netistä, että kärhöillä on tällaisia tapoja.

Arabella on uskollinen, kukkii pitkään ja pääsee oikeuksiinsa syksyllä, kun muut ovat väsyneet kukkimiseen.


Loppukesän yllätyksenä alppikärhö alkoi kukkia uudelleen. Se aloitti keväällä ensimmäisenä, kasvoi pituutta pitkin seinää lumimarjan suojissa ja sai latvoihinsa kukkia, ei paljon, mutta kuitenkin. Nyt syyskuun alussa on muutamia vielä jäljellä. Seuraavassa kuvassa alppikärhön syksyn kukka ja alimpana kevään kukkien syksyisiä muotoja.

Unikoiden sävyjä

Sain muutama vuosi sitten pussillisen silkkiunikoiden siemeniä. Luin luontosivuilta, että silkkiunikot ovat punaisia. Minun pihassani punaisten lisäksi on melkein valkoisia. Kaikkein eniten ihmettelen erilaisia sävyjä. On erilaisia punaisia terälehtiä ja monesti samanväristen terälehtien keskellä hämmästyttävät eriväriset heteet vierekkäin kasvavilla kukilla. Mahtavatko minun unikkoni  olla pelkästään silkkiunikoita?.

Yllä punertavan ja valkoisen sävyiset terälehdet ja tummat heteet. Alla oranssiin vivahtavat terälehdet valkoisine reunoineen ja keltaiset heteet

Alla yhdistelmässä muuten yläpuolella olevaa muistuttavat terälehdet, mutta punaista sävyä on vähemmän. Kuvassa myös kaksi valkoista, joilla erilaiset heteet.

 Alla kerrottukukkainen vaalea

Alla vaaleat terälehdet, joissa voimakasta punaista tummien heteitten ympärillä.

Lopuksi oikein "unikonpunaisia" yksilöitä.

Unikot ovat yksilöitä enemmän kuin mitkään muut kasvit.

Lähikuvia sadekesän kaunottarista: neidonruusu, kärhö, unikko

Kärhö Arabella on kukkinut yhtä monena kesänä, kuin minä olen pitänyt blogia.

Neidonruusu Maidens Blush ei ole saanut tarpeeksi tukea rennoille varsilleen. Se kukkii kuitenkin kylmästä ja sateesta välittämättä. Kuvassa kukka on kuin kastunutta hienoa silkkiä.

Raahasimme kärhö Fujimusumen myöhään kellarista Se oli täynnä kirvoja, mutta mäntysuopakylvetys auttoi. Suurimman kukan halkaisija on 14,5 senttiä.

Unikot sojottavat joka suuntaan. Olimme mökillä pari päivää, ja sade oli löylyttänyt niitä pahanpäiväisesti, mutta sain ne jotenkin tuettua.

Sormustinkukat ovat viihtyneet pitkään kosteuden keskellä.

Lopuksi unikon ja myskimalvan yhteiskuva

KIMALAISET AJOIVAT MAALARIT KARKUUN

Kimalaiset ovat perustaneet pesän merkilliseen paikkaan, tiilitalon yläosan lautojen taakse. Olemme eläneet koko kesän tietämättä siitä mitään. Korkeintaan olemme ihmetelleet, miten pihassa riittää pörrääjiä, kun lehdet kirjoittavat niiden kuolemasta. 

Kimalainen on se pullea, karvainen mesipistiäinen, jota monet pelkäävät. Meillä on vuosien varrella riittänyt ampiaispesiä, mutta kimalaisia emme ole huomanneet. Syynä voi olla se, että ainakin nykyinen pesä on piilossa talon hiljaisimmassa osassa, jossa vähän liikutaan.

Pohjoispuolen laudat tarvitsivat maalausta, ja toissapäivänä maalarit( iältään 72 ja 18) aloittivat niiden hankaamisen. Kävelin paikalle, kun he tulivat kovalla vauhdilla tikkaita pitkin alas. He olivat osuneet juuri kimalaispesän kohdalle, ja sieltä vartijat hyökkäsivät puolustamaan kotiaan. Kahdeksantoistavuotias sai erikoisen äkäisen tyypin peräänsä ja pistoksen suoraan nenään.

Pohjoisen laudat on nyt maalattu, mutta 2-3 metriä pesän kohdalla odottaa syksyä, jolloin ensimmäiset pakkaset hiljentävät pesän. Normaaleina syksyinä on vielä ainakin yksittäisiä lämpimiä päiviä, jolloin maalaamista voi jatkaa.

Kimalaisten ravintona on mesi, ja ne vierailevat syvänieluisissa kukissa.  Meillä riittää poikkeuksellisen paljon apilaa, josta ne pitävät. Luulen, että niitä vetää puoleensa pihan puolihuolimaton hoito. Mesipistiäiset eivät selviä huolellisesti siistityissä pihoissa, jossa käytetään rikkaruohomyrkkyjä. Minä ostin keväällä hipaisumyrkkyä vuohenputken lannistamiseksi, mutta en onneksi käyttänyt sitä. 

Vesimiehen outo onnenkasvi

Luin jostain, että sormustinkukka on astrologisesti vesimiehen onnenkasvi. Näin minun vesimiehenä on viisainta suosia sitä. Sormustinkukkia ilmestyi tänä kesänä pihassamme aivan uusiin ja kummiin paikkoihin. Kuvan yksilöt odottivat viime syksynä lehtiruusukkeina paikassa, jota aloin myllätä uuteen uskoon. Varoin, etten tallonut niitä. Istutin juhannuksena muutaman perunan takana näkyvään tyhjään penkkiin, koristeeksi enemmän kuin hyödyksi.

Valkoinen yksilö on erityisen noitamainen. Sormustinkukka kuuluu vanhoihin noitayrtteihin. Kasvi on hyvin myrkyllinen. 

Tämä kasvi putkahti akileijojen ja varjoliljan joukkoon. Ei ilmeisesti kannata siistiä kukkapenkkejä liian hyvin keväällä.