Alkukesän kärhöjä

Vanha kärhö (ostettu alppikärhönä) aloittaa kukkimisen joka kevät. En poista edellisen kesän kuivuneita versoja, vaan annan uusien kukkien ja lehtien kasvaa vanhan päälle. Kärhö kiipeää kohden kattoa: aamupäivät auringossa ja iltapäivät varjossa.

Tänä kesänä kukkiminen on kestänyt epätavallisen kauan ilman kastelua tai lannoitusta. Mahtaako viime kesän lämpö heijastua näihin sinisiin kukkiin?

                                            Alppikärhö?

Tage Lundell (Atragene-ryhmää) on halaillut vanhaa omenapuuta kesästä 2006 alkaen. Se aloittaa kukintansa hiukan myöhemmin kuin alppikärhö.

Tage Lundell

Jouduimme hävittämään hienon jalokärhö Fujimusumen, kun emme jaksaneet raahata sitä ruukkuineen kellariin. Valmistautuminen lonkkaleikkaukseen pakotti jyrkkiin toimenpiteisiin. Nyt lonkka hyväksyy pihatöitä, mutta hävitetyn kärhön korvasimme hiukan helpommalla kasvilla, jolla on pirteä  nimi Pink Swing.

                                Pink Swing

Teimme erikoisen ratkaisun: kärhöstä tuli rajakasvi kahden tontin rajalle.  Tukia on kehitettävä, sillä sen pitäisi kasvaa 2-3 metriä korkeaksi.

Kuvattujen kärhöjen kanssa samanaikainen kukkija on esimerkiksi arovuokko (kuva alla).

Pihlaja kukkii myös. Meillä se on kasvanut ja kehittynyt kasvikarkulaisena vanhan kompostin alueella.

Paluu pihablogiin

                        Kultatyräkki

Olin lopettelemassa pihablogiani enkä ole kirjoittanut puoleen vuoteen. Nyt kaikki perennat ovat nousseet kapinaan ja todistavat minulle, että niitä ei kannata hylätä. Minun on pakko jatkaa. Minne muualle edes voisin tallentaa kukkakuvia?

Leikattu lonkka on hyväksynyt jopa voikukkien kaivamisen kukkamaista. Kevätkasveista ensimmäisenä  minut sai hölmistymään keisarinpikarililja, joka kukoisti aivan yllättävässä paikassa. Nyt sen kukinta alkaa olla ohi, mutta ehdin tallentaa sen.

Vaivoin osaan etsiä kuvia ja liittää niitä tekstiin, mutta yhden vielä lisään. Norjanangervot kukkivat 1970-luvun tyyliin istutetussa pihassani aivan pyörryksissä. Se on kummallista, kun talvella lumi painoi niitä melkein liiskaksi maata myöten ja yksi sai kattolumiakin niskaansa. Oliko viime kesä niin hyvä kasveille, että ne kestivät  sen jälkeen mitä hyvänsa?

Uusi vuosi ja hyvin vanhat kuvat

Olen innostunut vanhoista valokuvista, jotka ovat säilyneet meillä kaapeissa. Ne ovat joulun ja uuden vuoden, syntymäpäivien ja nimipäivien, jopa pääsiäisen aikaan liittyviä.  Yllä oleva kortti on päivätty 8.4.1944, on kenttäpostia ja sotamies Salmisen lähettämä. Vastaanottaja ei ole lapsi, vaan aikuinen nainen. Kukkien kasteleminen on suosittu aihe tuon ajan korteissa ja kiiltokuvissa.

Alla oleva kortti on vanhempi, vuodelta 1938. Tämä onnittelukortti vetoaa ainakin minuun voimakkaasti.

                                 
Onnellista Uutta Vuotta blogini seuraajille. Paljon kauniita ruusuja kaikkien pihoihin.

Pian on joulu, mutta mitä jäi jäljelle kesästä

Etsin vanhoja syksyn ja joulunajan kuvia ja niiden otsikoita. Nämä ovat vuosilta 2014-2015. Selauksessa ne miellyttivät eniten silmää.
Toivotan näiden kuvien välityksellä hyvää joulua ja tulevaa vuotta 2019 kaikille blogini lukijoille.

Lokakuun kauneutta kännykässä

Automatkalla Kärkölästä Haminaan. Parhaat värit vilahtivat ohi ennen kameran laukaisua.

Alla puiden häivettä ja iltarusko

Syysmaksaruohon puna syventyy vasta lokakuussa.

Tuomipihlaja kolmannessa kukoistusvaiheessaan.



Parina päivänä olen ihaillut vuoden kauneimpia maisemia. Mistä ihmeestä johtuu nimi lokakuu, kun synkkyyden sijasta voi vain ihmetellä ruskan hienoutta, jota kännykkäni  ei ole riittänyt tallentamaan.

KIITOS ELISABET KOCHILLE

  Käsiini osui kirja Kysykää Essiltä. Elisabet Kochin puutarhat. Suomalaisen puutarhakulttuurin edustaja eli vuosina 1892-1982 ja on jäänyt melkein unohduksiin. Kirja kertoo tämän Essin elämästä, hänen pihasuunnitelmistaan, kasvivalinnoistaan ja yleensä kädenjäljestä. Minulle tulevat mieleen 1950-luvun puutarhat, mutta hänen työnsä jälkeä on jo 1930- ja 1940-luvulta.

En lähde esittelemään kirjaa, jota on jo käsitelty monissa yhteyksissä. Minulle toi hyvää mieltä, kun huomasin, miten monet vieroksutut ja "vanhanaikaiset" kasvit näkyvät kirjan tekstissä arvostettuina, kuin kunnian palautuksen saaneina.

 Pihaani ympäröi aitaorapihlaja, jolla en ole kehdannut kerskua. Kun luen Kochin kirjaa, tunnen itseni arvokkaan rajakasvin omistajaksi. Kuitenkin Koch antaa varoituksia, joita emme ole aina jaksaneet noudattaa."Hyvin hoidetun pensasaidan pitää olla tiheä ja tasainen, se ei saa olla alhaalta harva ja ylhäältä liian tuuheä ja raskas." Kuten kuvasta näkyy, emme ole aina jaksaneet karsia vaahteraa, joka pyrkii orapihlajan sisälle.

Minua liikutti kirjan toteamus, että varpuset kaipaavat orapihlaja-aitaa. Kaupungeissa varpuset ovat vähentyneet, ja tämä liittyy juuri puutarhamuodin muutoksiin. Enää ei ole entisessä määrin orapihlaja-aitoja, jotka tarjoaisivat suojaisia piilopaikkoja varpusille.

Lopuksi toiseen aiheeseen: pieni portaiden koristaja.

Pihan sitkeät, lannistumattomat

                  

          

Olen loppukesästä aloittanut pienen korjailun pihassa, ja voin kertoa, mitkä kasvit ovat kestäneet kuivuuden, paahteen ja emännän jäykän lonkan. Villiviini kasvatti myöhään lehtensä, mutta sitten mikään ei ole köynnöstä lannistanut. Isäntä on nyt leikannut sitä, ettei synny vahinkoa katon rajassa. Näin isoja tummia marjoja en ole ennen nähnyt villiviinissä.

Maksaruoho alkaa saada väriä aika myöhään, mutta tulee syksyn väriläiskäksi pihan rajalla kasvavan pensashanhikki Goldfingerin ohessa.

   

Viime syksyn sankaritekona leikkasin lumimarjan kokonaan alas. Olen tehnyt saman tempun aikaisemminkin, ja pensas pitää siitä. Ilman hoitoa  se on kasvanut sopivan kokoiseksi. Tulevina kesinä se ehkä hurjistuu ja tarvitaan uutta löylytystä. Sen naapurina alppikärhö on kasvanut katon reunaan asti.