sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kaatopaikan kauneutta lokakuussa


Muutaman sadan metrin päässä kodistani Pyölinojan alueella on entinen kaatopaikka, jonne on raahattu kaupungin puistojen ja leikkipaikkojen hylättyä tavaraa. En ole nähnyt kenenkään kuljettavan sinne rojua pitkään aikaan ja yksityisiltä on kuljetukset kielletty ajat sitten. Paikka on koiranulkoiluttajien ja lenkkeilijöiden suosiossa. Siellä on usein ihmeen kaunista, sillä lupiini kukoistaa alkukesästä ja paukkubalsami leviää kenenkään estämättä. Nyt menin sinne ihailemaan harvinaisen hienoa ruskaa, mutta näin pensaiden takana piilossa jännittäviä vanhoja tavaroita.

                     Kylmän yön jälkiä maassa





Osmankäämit ovat levittäytyneet yllättävän kuiviin paikkoihin. En enää yritä säilyttää pamppuja huoneissa, sillä ne ovat räjähtäessään aiheuttaneet yllätyksiä.

Puistotavarat ovat tulleet tiensä päähän









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti