keskiviikko 29. elokuuta 2018

Niittytieltä e-kirjoihin


Sauvakävely on palannut harrastukseksi ja ihmeekseni kuulin tutkimuksesta, jonka mukaan se on kuntosaliharjoituksia tehokkaampi liikuntalaji.

Kuljen niittytiellä, joka vie lähellä olevalle joelle. Kesän kuivuuden keskellä on viisainta puhua purosta tai suorastaan ojasta. Täällä ei kuitenkaan ole niin kuivan näköistä kuin meidän pihassamme. Elokuun lopullakaan ei vettä ole tullut kuin muutamana päivänä.
                                    
     
Pihatöihin en ole paljon puuttunut lonkkaleikkauksen jälkeen, lukenut kirjoja sen edestäkin. Painavien paperisten opusten käsittely sai minut siirtymään sähköisiin kirjoihin. Sain asennettua tietokoneelleni ja tablettiin ohjelmat, joiden avulla voin lainata kirjastosta e-kirjoja. Tein hankintoja osaksi umpimähkään, mutta välillä tärppäsi. Luen ipädillä Philip Pullmanin uutta kirjaa Vedenpaisumus. Mielenkiintoista, sillä en ole lukenut pitkään aikaan fantasiaa.  Eilen sitten Hesarissa oli sivun arvostelu, joka kertoi, että tämä kirja aloittaa uuden fantasiasarjan.

Etsin myös piha- ja puutarhakirjaa ja Teija Saarisen Villivihannekset löysin sähköisenä. Niitä voi olla enemmänkin, mutta en ole vielä taitava etsijä. Lisäksi aikaa menee lukulaitteen käytön harjoitteluun. Hankin Letto-laitteen tällä viikolla. Alla oleva kuva on kuitenkin tietokoneelta.


2 kommenttia:

  1. Minä olen ajatellut myös aloittaa kävelyn kun saan nämä enimmät puutarha hommat valmiiksi. Minä en ole lukenut vuosiin oikeastaan mitään muuta kuin lehtiä. Kaunis on sinun reittisi. Ja nyt tosiaan voi kirjoja näinkin tilata luettavaksi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos viestistäsi. Olen onnellinen, kun sain tänään lainattua kirjaston kirjan lukulaitteelle.

    VastaaPoista