Auringonnousu marraskuussa.

Täällä kaakossa on sadetta riittänyt. Monet päivät ovat olleet niin pimeitä ja märkiä, että olen käpertynyt kotinurkkiin. Auringonnousu sadeyön jälkeen oli sellainen poikkeus, että otin kameran mukaan, kun lähdin pihaa haravoimaan. Valoa riitti jonkin aikaa ja sitten sade taas jatkui.

Pihablogin kirjoittajalle meneillään oleva vuodenaika on kaikkein köyhintä. Pihasta ei löydy mitään erityistä kerrottavaa ja epäilen, että kirjoittelu jää joksikin aikaa melko vähiin, ellei sitten tapahdu jotain yllättävää. Lenkkipolkuni taas ovat kovin asvalttisia eikä kukaan tiedä, mitä kautta jalankulkija tulevaisuudessa kävelee Husulan tunnelin yli..

Liitän tähän pari kuvaa, joista ensin näytän lehdettömät pihakoivut

 

Seuraava kuva on moottoritieltä, joka viikonvaihteessa vetää puoleensa pyöräilijöitä, mutta on kova paikka sauvakävelijän tallattavaksi.

 

Reipas syysperenna

Koko päivän on satanut ja hetken heitteli räntää, joka suli jo pudotessaan. Syksyn kelta ja vihreä kilpailevat omenapuissa, joita ihailen vastapestyjen ikkunaruutujen läpi. Daaliat on nostettu suojaan ja tulppaaninsipulit upotettu maahan. Päivät lyhenevät, suorastaan hupenevat. Märkä ja kalsea sää ei innosta lenkkeilijää.

Oikeastaan vain yksi syksyn piristämä perenna syventää punaansa samaan aikaan, kun muut kasvit paleltuvat ja kuihtuvat.  Sedum spectabile eli vähän tylsällä suomenkielisellä nimellä varustettu syysmaksaruoho on parhaimmillaaan. Koko kesän se oli huomaamaton kukkapenkissä, mutta nyt se paljastaa komeutensa. Sain sen naapurin emännältä, mutta olen itse lisännyt sitä hiukan. Viime syksynä asetin yhden kukkavarren vesiastiaan ja siirsin sen multaan, kun juuret olivat kehittyneet. Alkukesästä vein sen penkkiin, mutta en varannut sille tarpeeksi tilaa, sillä en tajunnut, miten paljon emokasvi vahvistuisi  kesän kuluessa.

Kaikki kunnia syysmaksaruoholle, sillä tuskin on parempaa perennaa kuin tämä kylmän ja pimenevän syyspäivän reipas pikkupensas.

Kaatopaikan kauneutta lokakuussa

Muutaman sadan metrin päässä kodistani Pyölinojan alueella on entinen kaatopaikka, jonne on raahattu kaupungin puistojen ja leikkipaikkojen hylättyä tavaraa. En ole nähnyt kenenkään kuljettavan sinne rojua pitkään aikaan ja yksityisiltä on kuljetukset kielletty ajat sitten. Paikka on koiranulkoiluttajien ja lenkkeilijöiden suosiossa. Siellä on usein ihmeen kaunista, sillä lupiini kukoistaa alkukesästä ja paukkubalsami leviää kenenkään estämättä. Nyt menin sinne ihailemaan harvinaisen hienoa ruskaa, mutta näin pensaiden takana piilossa jännittäviä vanhoja tavaroita.

                     Kylmän yön jälkiä maassa

Osmankäämit ovat levittäytyneet yllättävän kuiviin paikkoihin. En enää yritä säilyttää pamppuja huoneissa, sillä ne ovat räjähtäessään aiheuttaneet yllätyksiä.

 

Puistotavarat ovat tulleet tiensä päähän

Hamina: lenkillä kehätiellä

Lähdin sunnuntaipäivän kunniaksi lenkille Haminan kiertotielle Husulasta itään. Pilvinen päivä, tuuli aika tavalla, mutta näköalat olivat huikaisevia. Olin ainoa ihminen moottoritien hiekkaisissa liittymissä ja tunsin hallitsevani koko maisemaa. Hetken huimasi, kun nousin siniselle sillalle, josta näköala avautui eri suuntiin.

 

 

Kuului muuttolintujen mellastusta ja useat hanhilaivueet lentelivät yli. Tällä kertaa ne palasivat, neuvottelivat kovaäänisesti ja laskeutuivat sitten liittymän vieressä olevaan kosteikkoon.Sain valkoposkiseurueesta pari hyvää kuvaa.

 Lenkin jälkeen lähdimme ajamaan autolla kohden kiertotien itäisiä osia. Näimme myös pelloilla hanhia, jotka taitavat liikkua Vehkajoen reittejä myötäillen. Jatkoimme Kolsilan tunnelin alueelle ja kuvasin tätä pientä kallioon tehtyä tunnelia, joka on perin erilainen kuin Husulan tunneli.

Lenkilläni olin pienen hetken valtatien valtias, kun vaeltelin siellä yksin. Huomenna rakentajat palaavat ja minä pysyn tavallisilla reiteilläni.

Sauvakävelijä moottoritiellä

Haminan kehätien työntekijöillä oli tänään vapaapäivä, ainakin useimmilla. Minä lähdin lenkille uusille reiteille kamera mukanani. Pilvinen tai puolipilvinen päivä oli ihanteellinen kuvaajalle ja näin myös, miten muuttolintulaivue seilaili pitkään komean näkymän yllä. Tuntui merkilliseltä olla moottoritien ainoa kulkija, ei autoja, ei ihmisiä.

 

Kuljin uuden moottoritien liittymien kautta, en mennyt siniselle sillalle, koska siellä oli työntekijöitä, joita en halunnut häiritä. Sen sijaan jatkoin Lappeenrannan liittymään ja pääsin vanhalle Lappeenrannan tielle, josta poikkesin takaisin uudelle alueelle Husulan tunnelin luo. Seuraava kaukokuva kertoo, miltä tunnelin luona näyttää.

Sama alla lähempää. 

Lopuksi tallustelin Tompurinmäelle ja otin valokuvan äänimuurista, jota pystytetään talojen suojaksi.

Ei kesä eikä syksy, tihkua ja kompostia.

Viimeiset kasvit jatkavat kukkimistaan syyskuun tihkusäässä, kun lämpöä riittää. Ensimmäinen pakkasyö muuttaa kaiken, milloin sen aika onkaan.
Harmaa päivä houkutteli tyhjentämään kompostin, mutta haravointia en ole vielä aloittanut. Suuret vaahterat ja koivut  eivät ole paljon pudottaneet lehtiään. Hiukan on vielä kesäomenoita puussa, joten välivaihetta eletään täällä kaakon mailla.
Piha ei näytä oikein miltään, vaikka daaliat kukkivat harvakseltaan ja jaloruusukin yrittelee. Kuunlilja tarjoaa kaukaa katsottuna väriläiskän harmaudessa, mutta on jo aika rähjäinen. Ei mitään kokonaiskomeutta, vain irrallisia väriläikkiä.

 

 Kompostin pohjaverkko odottelee puutarhurin ahkeruuden puuskaa.

 

Yllä kurkistelukuva viimeisiin väriläiskiin. Alla ruusu, joka kukkii toista kertaa.

Huumaava pasuuna

 

Viime kesänä sain naapurilta pienen pasuunakukan alun, joka nyt kukkii ensimmäisen kerran. Kahdeksan kukkaa on auennut ja nuppuja riittää. Kasvi on altakasteluruukussa, suurimmassa, mitä kaupasta löytyi. Se ryyppäilee 2-3 litraa lannoitevettä päivässä ja joudun täyttämään vesisäiliön joka toinen päivä.
Iso veranta on täynnä huumaavaa tuoksua etenkin iltaisin. En voisi olla sisällä huoneessa näin voimakkaasti tuoksuvan jättiläisen kanssa.