Suomen pisimmässä betonitunnelissa

Meitä oli joukko tompurinmäkeläisiä tutustumassa Husulan tunneliin Haminan Kehän väen opastuksella. Kuulin ihmeekseni, että Husulan tunneli on Suomen pisin betonitunneli, 499 metriä pitkä. Ei tehty 500 metrin pituista, koska se olisi tullut paljon kalliimmaksi. Kyselimme, voiko tunnelia käyttää tulevana talvena kävelyyn tai rullaluisteluun, mutta se on kielletty. Kuvassa tutustujia, jotka ovat kävelleet tunnelin läpi. Jokaisen tuli pukea suojaliivi päälleen ja kypärä päähän.

Alemmissa kuvissa tunnelialueeen kiveä, joka on lähtöisin Virolahdelta.

   

Seuraavan kerran taidan päästä tunneliin, kun ajamme omalla autolla Helsingin tai Vaalimaan suuntaan.

Ketunleipää, käenkaalia, revonrieskaa

 

Olen lapsena kutsunut kuvassa näkyvää metsäkasvia ketunleiväksi. Kuvittelin, miten ketut olivat minulle vihaisia, kun verotin niiden leipävarastoa. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että ketunleipää ei kannata ahmia suuria määriä, sillä kasvi sisältää oksaalihappoa. Meille lapsille kasvi oli luonnonkarkki, jota oli hauska maistella lehmienhakureissuilla.

Kasvin tieteellinen nimi on Oxalis acetosella ja virallinen suomenkielinen nimitys käenkaali. Kolmas suomalainen nimi revonrieska sai minut ajattelemaan Kettu Repolaista. Tieteellinen nimi on tullut kreikan kielen happoa tarkoittavasta sanasta oxys ja käenkaalin nimen osa acetosella tarkoittaa etikkaa.

Raikas suolainen maku johtuu lehdissä olevasta oksaalihaposta eli samasta aineesta, jota on esim. suolaheinissä ja raparperissa. Vaikka lehdet ovat virkistäviä, syöminen on syytä rajoittaa maisteluun. Ketunleipä vetää hennot lehdykät suppuun yöksi ja sadepäiviksi. Myös äkillinen auringonpaiste saa lehdet vetäytymään uniasentoon.

Kasvia on käytetty kansanlääkinnässä. Elias Lönnrot kehotti  käyttämään ketunleipää "poltto- ja kuumetaudeissa". Lievän myrkkyriskin vastapainoksi lehdissä on runsaasti C-vitamiinia, joten käenkaali soveltui keripukin ehkäisijäksi. Närästyksen hoitoon kasvia myös käytettiin. Erityisen taianomainen vaikutus oli nelilehtisellä ketunleivällä. Normaalisti kasvi on kolmilehtinen ja sanottiin, että nelilehtisen avulla pääsi närästyksestä eroon loppuiäkseen.

Etsin tietoja ketunleivästä värjäyskasvina ja Coloria-sivuilta löytyi hiukan tietoja. Käenkaalista saadaan emäksisessä värjäysliemessä tinapuretuksella sinistä, alunapuretuksella vihertävää sinistä. Lönnrotin mukaan taas kasvin neste "kadottaa " mustepilkut vaatteista.

Mielenkiintoiselta vaikuttaa etymologin väite, jonka mukaan "kettu ei syö ketunleipää eikä käki käenkaalia". Valitettavasti minulla ei ole täällä kotona kirjoja, joista saisi aiheesta enemmän selkoa. Ihmetyttää myös maininta, että Virossa ketunleipää olisi käytetty kettujen myrkyttämiseen. Ehkä löydän aiheesta myöhemmin enemmän tietoa.

Liitän tähän loppuun kuvan, joka kuvaa metsäluontoa, jossa alkukuvan ketunleivät viihtyvät. Kuusia harvakseltaan ja koivuja. Yläkuvan ketunleivät kasvavat ison kiven päällä.

Ohikulkutie: pian paukkuu taas

Toissapäivänä tuli Liikenneviraston paperi, jonka mukaan louhintatyöt alkavat Husulan tunnelin ylittävällä kevyen liikenteen reitillä. Säikähdin ensin, kun paperissa luki, miten työt jatkuvat vuoden loppuun. Sitten tajusin, että kysymyksessä on vain runsaan kuukauden aika. Toivottavasti kevyen liikenteen väylä aukeaa pian. Haaveilen, miten pääsen jälleen sauvakävelemään Husulaan ja kauemmas. Kaipaan teitä, joissa ei ole asfalttia.

Pian paukkuu taas 50 metrin päässä, kissat juoksevat kauhuissaan ja senkit liukuvat pitkin lattiaa. Kunpa selviäisimme tästä viimeisestä taistosta ehjin nahoin.

Minulla on paljon valokuvia rakentamisen eri vaiheista. Liitän tähän yhden, joka on kuvattu Husulan tunnelin suunnalta Kolsilaan päin. Kuva on ajalta, jolloin asfalttia ei vielä ole vedetty. Rakastan näitä okran ja vihreän sävyjä niin että tallensin  tämän kännykkäni taustakuvaksi.

Auringonnousu marraskuussa.

Täällä kaakossa on sadetta riittänyt. Monet päivät ovat olleet niin pimeitä ja märkiä, että olen käpertynyt kotinurkkiin. Auringonnousu sadeyön jälkeen oli sellainen poikkeus, että otin kameran mukaan, kun lähdin pihaa haravoimaan. Valoa riitti jonkin aikaa ja sitten sade taas jatkui.

Pihablogin kirjoittajalle meneillään oleva vuodenaika on kaikkein köyhintä. Pihasta ei löydy mitään erityistä kerrottavaa ja epäilen, että kirjoittelu jää joksikin aikaa melko vähiin, ellei sitten tapahdu jotain yllättävää. Lenkkipolkuni taas ovat kovin asvalttisia eikä kukaan tiedä, mitä kautta jalankulkija tulevaisuudessa kävelee Husulan tunnelin yli..

Liitän tähän pari kuvaa, joista ensin näytän lehdettömät pihakoivut

 

Seuraava kuva on moottoritieltä, joka viikonvaihteessa vetää puoleensa pyöräilijöitä, mutta on kova paikka sauvakävelijän tallattavaksi.

 

Reipas syysperenna

Koko päivän on satanut ja hetken heitteli räntää, joka suli jo pudotessaan. Syksyn kelta ja vihreä kilpailevat omenapuissa, joita ihailen vastapestyjen ikkunaruutujen läpi. Daaliat on nostettu suojaan ja tulppaaninsipulit upotettu maahan. Päivät lyhenevät, suorastaan hupenevat. Märkä ja kalsea sää ei innosta lenkkeilijää.

Oikeastaan vain yksi syksyn piristämä perenna syventää punaansa samaan aikaan, kun muut kasvit paleltuvat ja kuihtuvat.  Sedum spectabile eli vähän tylsällä suomenkielisellä nimellä varustettu syysmaksaruoho on parhaimmillaaan. Koko kesän se oli huomaamaton kukkapenkissä, mutta nyt se paljastaa komeutensa. Sain sen naapurin emännältä, mutta olen itse lisännyt sitä hiukan. Viime syksynä asetin yhden kukkavarren vesiastiaan ja siirsin sen multaan, kun juuret olivat kehittyneet. Alkukesästä vein sen penkkiin, mutta en varannut sille tarpeeksi tilaa, sillä en tajunnut, miten paljon emokasvi vahvistuisi  kesän kuluessa.

Kaikki kunnia syysmaksaruoholle, sillä tuskin on parempaa perennaa kuin tämä kylmän ja pimenevän syyspäivän reipas pikkupensas.

Kaatopaikan kauneutta lokakuussa

Muutaman sadan metrin päässä kodistani Pyölinojan alueella on entinen kaatopaikka, jonne on raahattu kaupungin puistojen ja leikkipaikkojen hylättyä tavaraa. En ole nähnyt kenenkään kuljettavan sinne rojua pitkään aikaan ja yksityisiltä on kuljetukset kielletty ajat sitten. Paikka on koiranulkoiluttajien ja lenkkeilijöiden suosiossa. Siellä on usein ihmeen kaunista, sillä lupiini kukoistaa alkukesästä ja paukkubalsami leviää kenenkään estämättä. Nyt menin sinne ihailemaan harvinaisen hienoa ruskaa, mutta näin pensaiden takana piilossa jännittäviä vanhoja tavaroita.

                     Kylmän yön jälkiä maassa

Osmankäämit ovat levittäytyneet yllättävän kuiviin paikkoihin. En enää yritä säilyttää pamppuja huoneissa, sillä ne ovat räjähtäessään aiheuttaneet yllätyksiä.

 

Puistotavarat ovat tulleet tiensä päähän

Hamina: lenkillä kehätiellä

Lähdin sunnuntaipäivän kunniaksi lenkille Haminan kiertotielle Husulasta itään. Pilvinen päivä, tuuli aika tavalla, mutta näköalat olivat huikaisevia. Olin ainoa ihminen moottoritien hiekkaisissa liittymissä ja tunsin hallitsevani koko maisemaa. Hetken huimasi, kun nousin siniselle sillalle, josta näköala avautui eri suuntiin.

 

 

Kuului muuttolintujen mellastusta ja useat hanhilaivueet lentelivät yli. Tällä kertaa ne palasivat, neuvottelivat kovaäänisesti ja laskeutuivat sitten liittymän vieressä olevaan kosteikkoon.Sain valkoposkiseurueesta pari hyvää kuvaa.

 Lenkin jälkeen lähdimme ajamaan autolla kohden kiertotien itäisiä osia. Näimme myös pelloilla hanhia, jotka taitavat liikkua Vehkajoen reittejä myötäillen. Jatkoimme Kolsilan tunnelin alueelle ja kuvasin tätä pientä kallioon tehtyä tunnelia, joka on perin erilainen kuin Husulan tunneli.

Lenkilläni olin pienen hetken valtatien valtias, kun vaeltelin siellä yksin. Huomenna rakentajat palaavat ja minä pysyn tavallisilla reiteilläni.