sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Samettikukka - täsmäisku kesään



































Siirsin samettikukan tietokoneeni taustanäytöksi, eihän vahvempaa kesän viestittäjää löydy. Tarjoan samalla hiukan vesiheinän muistoja, sillä sitäkin näkyy vanhassa rautapadassa, jossa samettikukka viihtyy. Kasvin haju ei ärsytä minua, vaikka tuoksuallerginen olenkin. Uskon vakaasti, että tuhohyönteiset sen sijaan väistelevät paikkoja, missä tämä keltainen tai oranssi voimapakkaus kasvaa.

Hiukan tietoja samettikukan historiasta tässä yhteydessä. Espanjalaiset toivat kasvin Eurooppaan Väli- ja Etelä-Amerikasta 1500-luvulla ja se sai paikkansa luostarien puutarhoissa.  Coloria-sivuilla kerrotaan siitä värikasvina.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Vanhojen kiiltokuvien kukat



Kansakoulussa 1940-luvun lopussa me tytöt vaihtelimme kiiltokuvia. Jokaisella oli moneen osaan taitettu vihko, johon niitä oli kätketty. Kuvia vaihdeltiin niin kauan, kunnes jokainen onnistui saamaan mieluisan.

Löysin tavaroitteni joukosta viimeiset kuvat, jotka sain vaihdossa 1949. Ainakin tämä vuosiluku löytyi yhden kuvan takaa.

Enkelit olivat suosittuja, kuten valokuvasta näkyy. Pienet intiaanit kiinnostivat.  Kukkakuvia on useita ja erityisesti ruusut ovat ihailtuja:  Kolme ruusua, valkoinen, kaksi vaaleaa punaista, vain erisävyisiä. Poika kantamassa ruusukimppua.
 Romanttinen laiva lastattuna sinisillä kukilla.
 Nelilehtinen onnenapila hevosenkengän sisällä. Koristeena lemmikkejä.
 Viulua soittavan pojan ja tytön takana näkyy keltaisia kukkia.

 Alimmassa kuvassa tyttö lierihattu päässään kastelee kukkia. On ihmeellistä, että pidin tästä kiiltokuvasta, sillä lapsena puutarhatyöt eivät houkutelleet. Liikaa kitkemistä. Kiiltokuvassa puutarhan maailma on valoisa, romanttinen ja helppo. Kastellaan iloisesti kasveja, vieressä odottaa valmiina iso kori täynnä värikkäitä kukkia.