Pihan ikivanha, vänkyräinen omenapuu tuntuu joskus ongelmalta, mutta hellepäivinä rakastan sitä. Otan kupin teetä ja romaanin ja menen sen alle ainoaan varjoiseen paikkaan iltapäivällä, kun muu maailma voihkii läkähdyttävässä kuumuudessa. Viime kesänä näitä päiviä ei ollut paljon, mutta joinain vuosina heinäkuut ovat olleet polttavia. En ole enää auringonpalvoja.
Tavallisina viileinä päivinä mietimme, kuinka kauan annamme vänkyröiden kasvaa. Niitä on nimittäin kaksi kappaletta melko ahtaassa paikassa.
Nyt lokakuussa saimme niin paljon aikaan, että hävitimme pihaa rajaavat kolme koivua. Kauan tätäkin on mietitty .Aikaisin aamulla otettu kuva kertoo, että puiden kaataminen ei ollut ihan yksinkertaista puuhaa paitsi niille, jotka hallitsivat työn. Valaistusolosuhteet muuttuvat pihassa kokonaan ja monia asioita on suunniteltava uudelleen.
Lisäksi on suuria mäntyjä ja pari kunnon vaahteraa. Tuntuu, että männyistä ainakin olisi vaikea luopua. Nuori tammi on vuosia pitänyt pintansa koivujen kyljessä. Sitä ei ole istutettu, vaan on "tuulen tuoma". Nyt se selvisi elävänä koivujen kaadon keskellä. Kasvakoon, kun niin sitkeästi pitää pintansa. Muistan, miten1950-luvulla tammea pidettiin erikoisen jalona puuna, mutta ongelma se voi olla jonain päivänä.