keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Kukkamuistoja vuoden vaihtuessa




Otin kuvan Amsterdamissa keväällä 2012. Pian on tulppaaneita tulvillaan iloinen...



Kuva on vuodelta 2011. Löysin sen vanhoista tallennuksista.



Ruusu on menneitten kesien muistoja. Viime kesänä se ei enää ilmestynyt näkyviin.




Kallionauhus kukoisti monia vuosia, mutta viime kesänä se oli kadonnut. Suuri kasvi taisi olla liian ahtaassa paikassa. Edellinen yritys kasvattaa kallionauhusta epäonnistui myös, sillä  se joutui liian kuuumaan paikkaa.




Joulun 2015 kukat siirtyvät pian muistojen joukkoon. Onneksi uusi vuosi tuo uudet kukat.

Hyvää vuotta 2016 blogien kirjoittajille ja lukijoille.




perjantai 18. joulukuuta 2015

IKONI JA JOULUTÄHTI


Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 
kaikille blogin lukijoille.





En ole maalannut varsinaista jouluikonia, mutta liitän blogiini apostoli Matteuksen ikonin, jonka
sain syksyllä valmiiksi. Vain öljyäminen puuttuu. Puoliksi avoimen kirjan tekstit ovat Matteuksen evankeliumin alkusanoja suomeksi.

 Minulla ei ole mitään erityistä syytä yhdistää joulutähteä Matteus-ikoniin. Valkoinen joulutähti sopii  kuitenkin tämän joulun tunnelmaan.



perjantai 27. marraskuuta 2015

Kesän kuusi kukkahetkeä


Kiitos Kurjenkellolle, joka haastoi minut tuomaan blogiini kuusi kuvaa viime kesästä. Keskityin etsimään kukkakuvia, jotka liittyvät johonkin tärkeään hetkeen. Tuli kesäinen olo.

Haastan puolestani Suvipihan Marietan. Haasteen sisältönä on löytää 6 kuvaa kesästä. Aihe on vapaa, kunhan kuvat on otettu viime kesänä. Ehkä sinut on haastettu jo aikaisemmin, mutta tämä on vapaaehtoista hauskuutta.

Muistan hyvin hetken Vääksyssä, kun valitsin kauniin ruukun ja pyysin kukkakauppiasta istuttamaan siihen pari joriinia. Nyt koko hienous on kellarissa.



Kevätkesä 2015 oli yhtä sipulikasvien juhlaa.



Snow Queen- kärhössä oli vain kaksi kukkaa. Onneksi sain ikuistettua ne.




Vielä kerran unikoita.


Kurjenpolven lempeää sinisyyttä.



Tage Lundell- kärhön syksyisiä pörhöjä


torstai 12. marraskuuta 2015

Marraskuun äitienpäiväruusu





Sain pienen ruusun keväällä äitienpäivänä. Pidin sitä vähän aikaa sisällä, mutta vein sitten kukkapenkkiin, jossa se eli koko kesän huomaamattomana muiden kasvien joukossa. Nyt marraskuun puolivälin lähestyessä se erottuu ainoana kukkivana kasvina. Puoli vuotta on kulunut, ja se näyttää melkein raikkaammalta kuin keväällä.

Olen usein istuttanut äitienpäiväruusun kukkapenkkiin, jossa se on saattanut kukkia monta vuotta, kunnes sitten jonain talvena on hävinnyt.

 Saa nähdä, miten tämä syksyn ilo selviää tulevasta talvesta.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Kukkamaailman kaunis roisto




Kasveja on julistettu lainsuojattomiksi sillä perusteella, että ne ovat vieraslajeja, ei-alkuperäisiä ja liian helposti leviäviä. Ykköskonnana yleensä mainitaan lupiini.

Helsingin Sanomissa on 2.11.2015 kirjoitus yleismääritteellä Vieraslajit. Artikkelin varsinainen otsikko on Lupiinia yritetään hävittää puutuhkalla.
Mäntsälässä on kaksi koealana toimivaa lupiinikasvustoa, joille levitetään puutuhkaa tarkoituksena muuttaa kasvuympäristöä niin, että lupiini ei enää viihdy siellä. Tarkoituksena on löytää keino tienvarsilla kasvavien lupiinien hävittämiseksi.

Onko lupiini ongelma? On ja ei. Se on levinnyt tienvarsilla laajalle, mutta kotipihoissa se tuskin on ongelma. Meillä oli lupiinia "väärässä" paikassa ja sen hävittäminen onnistui hyvin. Kaivuutyötä se kyllä vaatii. Kasvi ei myöskään leviä, jos se leikataan alas kukinnan jälkeen. Ilmeisesti leikkaaminen tienposkissa laajalla alalla on liian suuritöistä ja mieluummin halutaan muuttaa maata lupiinille sopimattomaksi.

Olen ihmetellyt käsitettä vieraslaji. Mikä on se alkuperäislaji? Siitä ei juuri puhuta. Mistä tiedämme, onko jokin laji täällä alkuperäinen tai kuten sanotaan kotoperäinen?Tuntuu joskus siltä, että monet helposti kasvavat lajit julistetaan vieraiksi. Ollaan varmoja niiden hävittämisestä, mutta ei tiedetä, mitä tulee tilalle.

Hesarin artikkelissa kysyttiin, mitä kasvaa hävitettyjen lupiinien tilalle. Vastaus oli, että varmasti kasvaa jotain. Puutuhkalla käsitellyille alueille kasvaa sen mukaan jotain kalkinsuosijakasveja, mutta artikkelissa ei nimetä ainoatakaan vaihtoehtoa. Eli toivotaan jotain mielenkiintoista, mutta ei tiedetä, mitä. 

Pidän lupiinista, mutta kaikkein mieluimmin valitsisin ojanvarret, joissa kasvaisi ahomansikkaa, kissankäpälää, tervakukkia, monia pieniä hentoja nostalgiakasveja. Niitä löytyi mäen rinteestä, niittyiltä ja peltojen ojista karjatalousaikana. Lupiinin hävitessä voi käydä, että nämä pienet, hennot kasvit kukoistavat hetken, mutta musertuvat nykyisissä tienreunoissa jonkin toisen voimalajin alle, joka leviää lupiinin tilalle. 


torstai 22. lokakuuta 2015

Mitä tehdä pihan liian suurille puille?



Pihan ikivanha, vänkyräinen omenapuu tuntuu joskus ongelmalta, mutta hellepäivinä rakastan sitä. Otan kupin teetä ja romaanin  ja menen sen alle ainoaan varjoiseen paikkaan iltapäivällä, kun muu maailma voihkii läkähdyttävässä kuumuudessa. Viime kesänä näitä päiviä ei ollut paljon, mutta joinain vuosina heinäkuut ovat olleet polttavia. En ole enää auringonpalvoja.
Tavallisina viileinä päivinä mietimme, kuinka kauan annamme vänkyröiden kasvaa. Niitä on nimittäin kaksi kappaletta melko ahtaassa paikassa.



Nyt lokakuussa saimme niin paljon aikaan, että hävitimme pihaa rajaavat kolme koivua. Kauan tätäkin on mietitty .Aikaisin aamulla otettu kuva kertoo, että puiden kaataminen ei ollut ihan yksinkertaista puuhaa paitsi niille, jotka hallitsivat työn. Valaistusolosuhteet muuttuvat pihassa kokonaan ja monia asioita on suunniteltava uudelleen.

Lisäksi on suuria mäntyjä ja pari kunnon vaahteraa. Tuntuu, että männyistä ainakin olisi vaikea luopua. Nuori tammi on vuosia pitänyt pintansa koivujen kyljessä. Sitä ei ole istutettu, vaan on "tuulen tuoma". Nyt se selvisi elävänä koivujen kaadon keskellä. Kasvakoon, kun niin sitkeästi pitää pintansa. Muistan, miten1950-luvulla tammea pidettiin erikoisen jalona puuna, mutta ongelma se voi olla jonain päivänä.





sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Daalia ei ajattele pakkasia.





Valokuvasin kauneimman daaliankukan, sillä odotan ensimmäistä pakkasyötä. Ei tarvita kuin yksi ainoa yö, jolloin mittari menee nollan alle ja kukat tuhoutuvat. Joka syksy olen katsellut daaliankukkien paleltumista ja merkinnyt muistiin Birgitan päivän tai muun lähiajan.
 Näin se tapahtuu:
Aamulla kuuden - seitsemän maissa pihassa on kylmän merkkejä, mutta daaliat näyttävät pirteiltä. Juon iloisena aamuteen ja menen ulos. Jään katselemaan kauhistuneena hävitystä. Daaliat roikkuvat surkeina rääpäleinä. Ehkä mittari vain käväisee aamulla nollan alla, mutta se riittää. Sitten kaduttaa, että en levittänyt harsoja kasvien päälle. Toisaalta on aika istuttaa tulppaanien sipulit daaliapenkkiin. Elämä jatkuu.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Yhteinen puu oma puu.




Yhteiset puut ovat vähitellen omia puita, kun niitä katselee päivittäin lenkkitiensä varrella. Tämän lehmuksen tuhoutuminen on surun aihe.

Melkein vuosi sitten 9.11.2014 kirjoitin blogiini päivityksen otsikolla Istutatko puita marraskuussa? Silloin nimittäin näin, miten Husulan tunnelin päälle ajo- ja kävelytien väliin  istutettiin yhdeksän lehmusta ryhminä. Tosin silloin nuori istuttajamies sanoi puita koivuiksi ja minä uskoin, sillä puut olivat lehdettömiä. Marraskuinen istutus ei ollut huono ratkaisu, vaan puut alkoivat tänä kesänä viheriöidä ja tuottaa iloa meille kulkijoille. Pienet lapset laskivat ryhmitettyjä puita 123 ja 123 ja 123.
                              Tämä kuva oli blogissani syksyllä 2014

Tänään lenkillä näin yhden puun pahasti runneltuna ja paheksuin tihutyöntekijöitä, jotka ovat kaadelleet öisin nuoria puita. Käsitykseni muuttui moniulotteisemmaksi, kun vähän matkan päästä löytyi auton pölykapseli. Apiloiden seassa erottuivat renkaan jäljet kohdassa, jossa auto oli ajanut pois kolaripaikalta.
Autokuskin onni oli varmasti puun nuori ikä. Isompi puu olisi aiheuttanut autolle erilaista jälkeä.

Tästä eteenpäin lapset sanovat 123 ja 12 ja 123. Nuoren puun menetys on pysyvä aukko maisemassa. Näin sanon, vaikka me parhaillaan haemme kaatajia pihamme kolmelle jättiläiskoivulle, 20-25 metriä korkeille. Ahtaalla alueella ne ovat turvallisuusriski.

Etsin puurunoa, joka paljastaisi tuntemuksiani kaikkien muutosten keskellä. Tietysti Risto Rasaa:

Puut ovat täynnä
lintujen valtakuntia.
Puut ovat täynnä
metsiä joissa asutaan.

Puista ja metsistä myös Anni Kytömäki kirjoittaa muistettavasti kirjassaan Kultarinta.


torstai 17. syyskuuta 2015

Kultapallo, minun lapsuudenystäväni




Muistan kultapallon 1950-luvulta syyskuisen koulutieni kaunistuksena. Tuntui kuin se olisi kasvanut useimmissa pihoissa ja kurotellut kullankeltaisia kukkiaan pihojen aitojen yli. Nykyään sitä ei näe kovinkaan paljon. Maatiainen on nostanut kultapallon arvoa nimittämällä sen vuoden 2011 maatiaiskasviksi.



                               Vähän ollaan jo rähjääntyneitä syyskuun puolivälin jälkeen.

Kasvin tieteellinen nimi Rudbeckia laciniata on lähtöisin 1600- ja 1700- luvulla eläneiden ruotsalaisten kasvitieteilijöiden Olof Rudbeck vanhemman ja nuoremman nimestä. Palavarakkaus ja särkynytsydän- kirjan mukaan päivänhatut löysivät tiensä Pohjois-Amerikasta Eurooppaan 1600- ja 1700-luvulla. Kultapallo on syyspäivänhatun kerrannaiskukkainen lajike, joka juurtui eurooppalaisille markkinoille 1800-luvun lopussa ja suomalaisille pihoille pian tämän jälkeen. Kasvi tekee paljon juuriversoja, joiden avulla se oli helppo siirtää pihasta toiseen.

Miksi kultapallo ei ole nykyään erikoisen suosittu? Uskoisin, että syynä  on sen venyminen varsin korkeaksi. Parimetriset versot sortuvat epämääräiseksi röykkiöksi, kun kukkapaljous ilmestyy latvoihin. Kasvi vaatii huolellisen tukemisen tai viereen vahvoja kumppaneita, jotka pitävät sen pystyssä. Usein suositellaan kasvin leikkaamista kesken kasvun, jolloin se ei nouse niin korkeaksi kuin muuten.

Minä sain kultapallon pihaamme, kun pienellä tontillaan kukkia kasvatellut työtoverini sai siitä tarpeekseen. Hän ehdotti paikkaa orapihlaja-aidan vieressä ja omenapuun lähellä, ja sinne minä tämän lapsuudenystäväni istutin. Hoidin sitä aluksi huolellisesti ja leikkasin sen lyhyeksi kasvun puolivälissä. Kaikista yrityksistä huolimatta kasvi kaatuili ja muodosti epämääräisiä röykkiöitä. Nyt olen parina kesänä antanut sen tehdä,  mitä itse haluaa. Se lepää osittain orapihlaja-aidan päällä, osaksi roikkuu omenapuun oksia vasten ja hakee tukea kaikista isoista kasveista, mitä läheltä löytyy. Tietysti se on levinnyt, kun en ole rajoittanut sen kasvua. Hassuinta on, että se katselee etelään eli naapurin pihalle ja "kääntää selkänsä" istuttajan ja kasvattajan suuntaan.





lauantai 12. syyskuuta 2015

Pihan resupekat kukkivat syksyllä innokkaasti





Kolme Goldfinger-pensashanhikkia kasvaa tonttien rajalla suojakasveina. Olen kironnut näitä kultasormia niiden kasvutavan vuoksi. Joka talvi lumi nitistää rennot oksat maata vasten. Joinain talvina pidin tukia, mutta ne eivät juuri parantaneet tilannetta.

 Keväällä vihreys ja kukinta suorastaan ryöväytyy esille kaikkialla muualla, mutta kultasormi maata röhnöttää harmaana paikallaan. Tänä keväänä mietin niiden hävittämistä, kunnes myöhään kesäkuussa ilmestyi vihdoin vihreää, olivat hengissä. Samalla alkoi paljastua, että niissä oli paljon kuivaa leikattavaa. Jälleen kerran. Ryhdyimme työhön heinäkuun alussa ja leikkasimme jokaisesta pensaasta puolet pois. Kyllä niitä on leikelty vuosien varrella. Sitten unohdimme pensaat.

Elokuussa ihmettelimme, kun Goldfingerit alkoivat näytellä nuppujaan. Pensaat olivat huomaamatta kasvaneet melkein aikaisempaan kokoonsa ja kullankeltaisia kukkia riittää. Tiedän kokemuksesta, että ne kukkivat kauniina myöhään syksyllä,kun muiden pensaiden lehdet putoavat. Monet ihailevat Goldfingeriä suurenmoisena kasvina ja sitä se tavallaan onkin, elää vain aivan omina aikoinaan. Myöhäisherännäinen. Syksyllä aina päätän, että en hävitä sitä.



tiistai 1. syyskuuta 2015

Syyskuun kärhönkukkia



Kärhö Princess Diana on viimein kotiutunut meidän pihaamme. Tänä kesänä annoin sen vain kasvaa, kun edellisinä kesinä pelastin sen ötököiltä mäntysuopasuihkuilla.

Piilu ei ole parhaimmillaan, mutta onneksi se on elossa.  Kesällä 2014  se ei noussut maasta ollenkaan näkyviin. Merkitsin paikan, että en erehdyksessä mylläisi sitä. Paljastui, että se piti vain välivuotta. Olin lukenut jostain netistä, että kärhöillä on tällaisia tapoja.






Arabella on uskollinen, kukkii pitkään ja pääsee oikeuksiinsa syksyllä, kun muut ovat väsyneet kukkimiseen.


Loppukesän yllätyksenä alppikärhö alkoi kukkia uudelleen. Se aloitti keväällä ensimmäisenä, kasvoi pituutta pitkin seinää lumimarjan suojissa ja sai latvoihinsa kukkia, ei paljon, mutta kuitenkin. Nyt syyskuun alussa on muutamia vielä jäljellä. Seuraavassa kuvassa alppikärhön syksyn kukka ja alimpana kevään kukkien syksyisiä muotoja.




sunnuntai 16. elokuuta 2015

Unikoiden sävyjä




Sain muutama vuosi sitten pussillisen silkkiunikoiden siemeniä. Luin luontosivuilta, että silkkiunikot ovat punaisia. Minun pihassani punaisten lisäksi on melkein valkoisia. Kaikkein eniten ihmettelen erilaisia sävyjä. On erilaisia punaisia terälehtiä ja monesti samanväristen terälehtien keskellä hämmästyttävät eriväriset heteet vierekkäin kasvavilla kukilla. Mahtavatko minun unikkoni  olla pelkästään silkkiunikoita?.





Yllä punertavan ja valkoisen sävyiset terälehdet ja tummat heteet. Alla oranssiin vivahtavat terälehdet valkoisine reunoineen ja keltaiset heteet




Alla yhdistelmässä muuten yläpuolella olevaa muistuttavat terälehdet, mutta punaista sävyä on vähemmän. Kuvassa myös kaksi valkoista, joilla erilaiset heteet.




 Alla kerrottukukkainen vaalea




Alla vaaleat terälehdet, joissa voimakasta punaista tummien heteitten ympärillä.




Lopuksi oikein "unikonpunaisia" yksilöitä.




Unikot ovat yksilöitä enemmän kuin mitkään muut kasvit.




lauantai 25. heinäkuuta 2015

Lähikuvia sadekesän kaunottarista: neidonruusu, kärhö, unikko



Kärhö Arabella on kukkinut yhtä monena kesänä, kuin minä olen pitänyt blogia.

Neidonruusu Maidens Blush ei ole saanut tarpeeksi tukea rennoille varsilleen. Se kukkii kuitenkin kylmästä ja sateesta välittämättä. Kuvassa kukka on kuin kastunutta hienoa silkkiä.



Raahasimme kärhö Fujimusumen myöhään kellarista Se oli täynnä kirvoja, mutta mäntysuopakylvetys auttoi. Suurimman kukan halkaisija on 14,5 senttiä.


Unikot sojottavat joka suuntaan. Olimme mökillä pari päivää, ja sade oli löylyttänyt niitä pahanpäiväisesti, mutta sain ne jotenkin tuettua.



Sormustinkukat ovat viihtyneet pitkään kosteuden keskellä.


Lopuksi unikon ja myskimalvan yhteiskuva




perjantai 17. heinäkuuta 2015

KIMALAISET AJOIVAT MAALARIT KARKUUN


Kimalaiset ovat perustaneet pesän merkilliseen paikkaan, tiilitalon yläosan lautojen taakse. Olemme eläneet koko kesän tietämättä siitä mitään. Korkeintaan olemme ihmetelleet, miten pihassa riittää pörrääjiä, kun lehdet kirjoittavat niiden kuolemasta. 

Kimalainen on se pullea, karvainen mesipistiäinen, jota monet pelkäävät. Meillä on vuosien varrella riittänyt ampiaispesiä, mutta kimalaisia emme ole huomanneet. Syynä voi olla se, että ainakin nykyinen pesä on piilossa talon hiljaisimmassa osassa, jossa vähän liikutaan.

Pohjoispuolen laudat tarvitsivat maalausta, ja toissapäivänä maalarit( iältään 72 ja 18) aloittivat niiden hankaamisen. Kävelin paikalle, kun he tulivat kovalla vauhdilla tikkaita pitkin alas. He olivat osuneet juuri kimalaispesän kohdalle, ja sieltä vartijat hyökkäsivät puolustamaan kotiaan. Kahdeksantoistavuotias sai erikoisen äkäisen tyypin peräänsä ja pistoksen suoraan nenään.

Pohjoisen laudat on nyt maalattu, mutta 2-3 metriä pesän kohdalla odottaa syksyä, jolloin ensimmäiset pakkaset hiljentävät pesän. Normaaleina syksyinä on vielä ainakin yksittäisiä lämpimiä päiviä, jolloin maalaamista voi jatkaa.

Kimalaisten ravintona on mesi, ja ne vierailevat syvänieluisissa kukissa.  Meillä riittää poikkeuksellisen paljon apilaa, josta ne pitävät. Luulen, että niitä vetää puoleensa pihan puolihuolimaton hoito. Mesipistiäiset eivät selviä huolellisesti siistityissä pihoissa, jossa käytetään rikkaruohomyrkkyjä. Minä ostin keväällä hipaisumyrkkyä vuohenputken lannistamiseksi, mutta en onneksi käyttänyt sitä. 

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Vesimiehen outo onnenkasvi



Luin jostain, että sormustinkukka on astrologisesti vesimiehen onnenkasvi. Näin minun vesimiehenä on viisainta suosia sitä. Sormustinkukkia ilmestyi tänä kesänä pihassamme aivan uusiin ja kummiin paikkoihin. Kuvan yksilöt odottivat viime syksynä lehtiruusukkeina paikassa, jota aloin myllätä uuteen uskoon. Varoin, etten tallonut niitä. Istutin juhannuksena muutaman perunan takana näkyvään tyhjään penkkiin, koristeeksi enemmän kuin hyödyksi.


Valkoinen yksilö on erityisen noitamainen. Sormustinkukka kuuluu vanhoihin noitayrtteihin. Kasvi on hyvin myrkyllinen. 


Tämä kasvi putkahti akileijojen ja varjoliljan joukkoon. Ei ilmeisesti kannata siistiä kukkapenkkejä liian hyvin keväällä.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Avoimet puutarhat Kotkassa 28.6.2015



Paikallisen sanomalehden mukaan Kotkassa oli teemapäivänä kaksi avointa puutarhaa. Kotikaupungista Haminasta en löytänyt ilmoitusta yhdestäkään. Kävin Kotkassa molemmissa puutarhoissa ja olin tyytyväinen, sillä ne olivat hyvin erilaisia.

Syrjäkadun Kukka ja Kurpitsa on ollut avoinna aikaisemminkin ja olen hankkinut sieltä perinteisiä joriineja.  Täällä on ollut niin kylmää, etteivät daaliat kuki vielä. Syrjäkadun tila on minun mielestäni suuri, ja siellä on myynnissä erilaisia perennoja. Katselija löytää sieltä pihaansa kasvien lisäksi ideoita. Otin muutamia kuvia. En kuvannut suuria kokonaisuuksia, vaan yksittäisiä asioita.




Hauska idea: Lapiot ovat tukena, kun nouset portaita. Kuva alla.



Toinen tutustumiskohde oli Katarina Ögårdin puutarha Rantakadulla. Se on perinteinen puutarha täynnä varjoisia soppia ja yllätyksiä. Jo talon lähellä vierailijaa tervehti suviruusun huumaava tuoksu, sillä nämä punakukkaiset korkeat pensaat ovat aitakasvina.




Pihan puiden ja salaperäisten sopukoiden kuvaaminen olisi ollut oma lukunsa. Tyydyin kauniiden kukkaistutusten kuvaamiseen.

Vielä yksi kuva kivasta yksityiskohdasta.