perjantai 22. heinäkuuta 2016

Sydänkesän kukkijoita: vahvaa ja hentoa punaista


Princess Diana-kärho on ylemmässä kuvassa näkyvissä ikkunan läpi. Jouduin antamaan sille mäntysuopapesun kirvojen vuoksi. Tuli suihkutettua samalla pesuaine ikkunaan. Muuten kärhö on kasvanut aivan hurjistuneena, vaikka leikkasin sen keväällä alas.




Kaksivärinen harjaneilikka on tämän kesän hankintoja. Minulle tämä on perinnekasvi, jonka muistan lapsuudesta saakka.



Silkkiunikot nousevat maasta uskollisesti joka kesä, Suurin osa on voimakkaita punaisia, mutta halusin kuvata tämän herkän kaunottaren.



Tämän perinnepensaan kukan muistan 1940-luvulta asti. Puutarhasivuilla pensas kantaa nimeä rusopajuangervo.



Vihdoin on aika mennä kesäkukkiin. Sain pienen maljaköynnöksen, jota tarjottiin keväällä Haminan torilla .Kovasti kukkii, mutta kasvaa hitaasti korkeutta. Kaikkea ei jaksa tehdä.




Hankittiin myös pelakuu, jota en ole juuri kasvattanut aikaisemmin. Tämä hankinta osoittautui niin hyväksi, että minusta taitaa tulla pelargonioiden ystävä.




torstai 14. heinäkuuta 2016

Kärhö Arabella - uskollisista uskollisin

 
  

Clematis Arabella.

Arabella on kukkinut meillä penkissä ainakin viisi vuotta ilman mitään erityistä hoitoa. Tänä vuonna ensimmäiset kukat ilmestyivät ajoissa ennen juhannusta, ja normaalisti kukinta jatkuu syyskuulle. Sillä on pieni teline kiipeilyä varten, mutta käytännössä osa kasvista kiemurtelee penkissä muiden kasvien päällä ja maassa. 

Arabellaa kuvaillaan puolipensaaksi, perennaksi ja köynnökseksi. Puutarhatekstit sanovat, että  se polveutuu ruohovartisesta kellokärhöstä ja isokukkaisesta jalokärhöstä. Puutarhakeskus Sofianlehdon esitteen mukaan se on tiukukärhölajike vuodelta 1990.

 Olen kiintynyt sinisiin ja lilavärisiin kasveihin. Kärhöt ovat olleet aivan muuta kuin luulin alkaessani kasvattaa näitä kaunokaisia. Ne ovat uskollisia ja usein vaivattomia, kun ovat saaneet oikean paikan pihasta.