lauantai 12. syyskuuta 2015

Pihan resupekat kukkivat syksyllä innokkaasti





Kolme Goldfinger-pensashanhikkia kasvaa tonttien rajalla suojakasveina. Olen kironnut näitä kultasormia niiden kasvutavan vuoksi. Joka talvi lumi nitistää rennot oksat maata vasten. Joinain talvina pidin tukia, mutta ne eivät juuri parantaneet tilannetta.

 Keväällä vihreys ja kukinta suorastaan ryöväytyy esille kaikkialla muualla, mutta kultasormi maata röhnöttää harmaana paikallaan. Tänä keväänä mietin niiden hävittämistä, kunnes myöhään kesäkuussa ilmestyi vihdoin vihreää, olivat hengissä. Samalla alkoi paljastua, että niissä oli paljon kuivaa leikattavaa. Jälleen kerran. Ryhdyimme työhön heinäkuun alussa ja leikkasimme jokaisesta pensaasta puolet pois. Kyllä niitä on leikelty vuosien varrella. Sitten unohdimme pensaat.

Elokuussa ihmettelimme, kun Goldfingerit alkoivat näytellä nuppujaan. Pensaat olivat huomaamatta kasvaneet melkein aikaisempaan kokoonsa ja kullankeltaisia kukkia riittää. Tiedän kokemuksesta, että ne kukkivat kauniina myöhään syksyllä,kun muiden pensaiden lehdet putoavat. Monet ihailevat Goldfingeriä suurenmoisena kasvina ja sitä se tavallaan onkin, elää vain aivan omina aikoinaan. Myöhäisherännäinen. Syksyllä aina päätän, että en hävitä sitä.



4 kommenttia:

  1. Mahtavaa, että löytyy kasveja, jotka ihastuttavat vielä silloin, kun puut jo pudottavat lehtiään! Kevään resupekka onkin siis syksyllä suuri ilo :)

    VastaaPoista
  2. Näin on. Alkukesästä se on sellainen surkimus, että olisi hävitetty monta kertaa, ellei hyvin juurtuneiden pensaiden kaivaminen ylös olisi niin työlästä. Lokakuussa se saa aina anteeksi keväiset puuttensa.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista