keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Kultahelokin kimallus



Ostimme nykyisen kotitalomme vuonna 1987, jolloin ankara talvi oli verottanut pihan kasveja. Avukseni tuli naapurin emäntä, joka keväällä jakoi perennojaan. Hän antoi minulle useita kasvinyyttejä. Hän ei muistanut kasvien nimiä, mutta kertoi jokaisen nyytin ominaisuuksista. Minä tein kukkapenkin nurmikolle aurinkoiseen paikkaan ja kaadoin siihen säkillisen multaa ja istutin kaikki pienet nyytit tietämättä, sopivatko ne ollenkaan yhteen.

Sattumapenkin kasveista tulivat pihani peruskasvit.  Kun jokin kasvi kukki, etsin puutarhakirjasta sen nimen. Siirsin valtavan harmaamalvikin paikkaan, jonne se mahtui paremmin, mutta annoin pikkusydämen jatkaa eloaan alkuperäisellä paikalla.  Ensimmäisten vuosien komistus oli kultahelokki, joka komeilee pihakuvissani ennen digikameroiden aikaa. Se oli komeimmillaan  1994, mutta katosi jossain vaiheessa. Luulin, että se oli hengetön. Parina viime kesänä löysin sen uudelleen vanhalta paikaltaan, pienempänä kuin joskus kultaisimpina vuosinaan,  Se viihtyy selvästi Piilu-kärhön kaverina. Odotan jännittyneenä, nouseeko se taas ensi kesänä. En uskalla tehdä kasvupaikalle mitään keväällä, etten vain hävittäisi pihan aurinkoa, jonka kimallus ylittää kaiken muun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti