maanantai 25. kesäkuuta 2012

Haminan räjäytykset ja pieni kellorasia

Olen koko ajan pelännyt, että Husulan tunneliräjäytykset aiheuttavat jonkin suuren vahingon. Mitään erityistä ei ole tapahtunut, mutta tänään tuli pieni varoitus, joka paljasti, että isompiakin vahinkoja voi tapahtua. Tulin pihamaalta puolen päivän aikaan valokuvaamasta Red Nelly-ruusua, kun varoituspiippaukset hätkäyttivät minua. Seurasi erikoisen terävä räjähdys. Huonosti sulkemani ovi avautui itsestään ja sisältä asunnosta kuului kilahdus. Pieni kellorasia oli pudonnut hyllyltä lattialle ja rikkoutunut. Sen sisällä ollut korukello näyttää ehjältä ja käy edelleen. Pikkuvahingoista kukaan ei viitsi pyytää korvausta, mutta tällaiset tapahtumat varoittavat, että jotain pahempaakin voi tapahtua

 Eräänä päivänä huomasin räjäytyksen jälkeen, että korkean kaapin päällä olevat posliiniastiat olivat lipuneet uhkaavasti kaapin reunalle. Onneksi huomasimme asian, sillä seuraava räjäytys olisi voinut pudottaa painavan posliiniesineen jonkun onnettoman päähän. Kissoille ja koirille räjäytykset ovat kauhistus. Naapurin kissa kuulee piippauksen ensimmäisenä ja syöksyy salamana ojarummun alle turvaan. Viisas eläin.

 

 Kaiken räjäyttelyn keskellä elämässä on ilon aiheita. Erikoinen juhannusruusuni Punainen Nelli (oikeasti Red Nelly) kukki oikeaan aikaan, ja kauempana pihalla koivujen alla asustava valkoinen juhannusruusu on yrittänyt parhaansa heikossa kasvupaikassaan.

Red Nelly

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti