maanantai 9. kesäkuuta 2014

Punainen juhannusruusuni



Red Nelly on varsin piikikäs ruusu ja tietysti ahtaasti kulkureitin varrella. Miten aina istutuspaikat vaikuttavat niin väljiltä aluksi? Paikka on eteläseinustalla, ja auringonvaloa riittää aika pitkään päivällä. Kasvi on sitkeä ja kukkii vuodesta toiseen. Pihani valkoiset juhannusruusut eivät pysty kilpailemaan sen kanssa, koska ovat puiden varjostamia. En odottanut vuosia sitten, että punainen Nelly on näin sitkeä. Kukkiminen ei tietysti kestä kauaa.


2 kommenttia:

  1. Upean punainen väri kukassa! Pimpinellat ovat ihania, mutta niiden leviämisinto tuntuu välillä hiukan liialliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoiset juhannusruusut kukkivat myös kaikkialla, mutta meidän pihassamme suuret koivut varjostavat niitä. Punainen ei oikein pääse leviämään, kun vieressä on peitetty käytävä. Jaloruusut eivät tainneet selvitä viime talvesta.

      Poista