Kesäkuvia helmikuun harmaudessa

Likaisenharmaana helmikuun päivänä etsin vanhoja valokuvia, jotka kesän värikkyydessä eivät näytä miltään. Tämä kuunlilja nuppuineen on keskikesän symboli. Nyt sen maanpäälliset osat ovat kompostissa ja juuret uinuvat lumen alla. Vai uinuvatko? Sanotaan myös, että maan sisällä on meneillään valmistautuminen uuteen kasvukauteen. Ehkä maa nyt helmikuussa on sen verran jäässä, että ei tapahdu mitään erityistä, mutta auta armias, kun lumi hiukan sulaa ja valo paljastaa maan, niin mustissa läiskissä jään välissä kevään ensimmäiset versot ulottavat päätään kirkkauteen. Ei kuitenkaan tämä kuunlilja, sillä se varovaisena tyyppinä odottaa kevään etenemistä, mutta vieressä muutamat  innokkaat pienet sipulikasvit eivät jaksa odottaa millään.

Entä kärhö? Juoniiko se jotain?  Lepäileekö koko tulevan kesän kuten toissa vuonna vai yllättääkö minut ja pomppaa esille muiden kasvien keskellä kuten menneenä kesänä?

Mitä tapahtuu seinustan lumikasassa, jossa vain neilikkaruusun varsia törröttää? Olisiko jossain valkeaa malvaa tai vaaleanpunaista? Kaipaan niitä. Viime kesänä neilikkaruusun vieressä kasvoi malvikkia. Tavallisesti niin vahva ja suuri kasvi oli pienten malvojen kokoluokkaa.

Kesäkuvia katsellessa pihan tämänhetkinen likaisenvalkoinen lumi, savunharmaa taivas ja ruskeat törröttäjät saavat kaipaamaan maaliskuun yllätyksiä.