perjantai 22. heinäkuuta 2016

Sydänkesän kukkijoita: vahvaa ja hentoa punaista


Princess Diana-kärho on ylemmässä kuvassa näkyvissä ikkunan läpi. Jouduin antamaan sille mäntysuopapesun kirvojen vuoksi. Tuli suihkutettua samalla pesuaine ikkunaan. Muuten kärhö on kasvanut aivan hurjistuneena, vaikka leikkasin sen keväällä alas.




Kaksivärinen harjaneilikka on tämän kesän hankintoja. Minulle tämä on perinnekasvi, jonka muistan lapsuudesta saakka.



Silkkiunikot nousevat maasta uskollisesti joka kesä, Suurin osa on voimakkaita punaisia, mutta halusin kuvata tämän herkän kaunottaren.



Tämän perinnepensaan kukan muistan 1940-luvulta asti. Puutarhasivuilla pensas kantaa nimeä rusopajuangervo.



Vihdoin on aika mennä kesäkukkiin. Sain pienen maljaköynnöksen, jota tarjottiin keväällä Haminan torilla .Kovasti kukkii, mutta kasvaa hitaasti korkeutta. Kaikkea ei jaksa tehdä.




Hankittiin myös pelakuu, jota en ole juuri kasvattanut aikaisemmin. Tämä hankinta osoittautui niin hyväksi, että minusta taitaa tulla pelargonioiden ystävä.




4 kommenttia:

  1. Kaunista kukintaa. Tuo kärhö on aivan upea.

    VastaaPoista
  2. Kärhöt ovat olleet paljon parempia kuin uskoin. Kesäkukat ovat upeita, mutta eivät sovellu ihmisille, jotka matkustelevat.Aina täytyy olla kastelija.

    VastaaPoista
  3. Yllättävän voimakaskasvuinen myös.

    VastaaPoista