Istutatko puita marraskuussa?

Mietin istutusaikoja, kun kiersin katselemassa puita, jotka ovat ilmestyneet  Haminan kiertotien alueelle. Etsin puutarhurien neuvoja ja löysin toteamuksia, että puita voi istuttaa niin kauan, kun maa on sula. Sääennusteet lupaavat meille lämpöasteita, joten voi toivoa istutuksille hyviä juurtumisoloja. 

Kävelytien viereen on tulossa pieni koivurivi. Puut on istutettu muutama päivä sitten ja tuettu hyvin.

 

Nämä puut istutetttiin pari päivää sitten. Paikka on Husulan tunnelin päällä. Marraskuun tunnelmaa, valoa taivaanrannassa, muuten syksyn hämyä.

Myöhäiset istutukset antavat toiveikkaan olon. Eikö luonto menekään talvilevolle?  Luen Karel Capekin Puutarhurin vuotta, jossa hän toteaa, että ei luonto lepää syksyllä, vaan rynnistää hullun lailla eteenpäin. "Eikö suorastaan kuulukin, kuinka maa nitisee tuon raivokkaan yhteisen paineen alla." Juuret tunkeutuvat yhä laajemmalle. Kevät rakentaa vihreät holvinsa syksyn pioneerityön varaan. "Itse asiassa itämisen aikaa on syksy."  Kaamosväsymys kaikkoaa, kun katselen marraskuun istutuksia ja luen Puutarhurin vuoden syyskuvauksia. "Hyvät ihmiset, tämä on oikea kevät."

Kirjamessuilta klassikko Puutarhurin vuosi.

Ostin Helsingin kirjamessuilta Karel Capekin Puutarhurin vuosi - klassikon kolmella eurolla. Olen lukenut kirjan jo ajat sitten, mutta sain nyt käsiini uuden painoksen kappaleen. Kirja on ilmestynyt vuonna 1929, ja siinä on sekä ajankohtaisia ominaisuuksia että piirteitä, jotka tällä hetkellä tuntuvat hiukan hullunkurisilta.

Kirjassa kuljetaan puutarhan vuodenkierron läpi kuukausi kuukaudelta. On syytä pitää mielessä, että  kirja kuvaa keskieurooppalaista puutarhaa. Silti on hauska etsiä kukkia, jotka ovat klassikkoja klassikossa. Krookukset, lumikellot, orvokit, daaliat, syreenit, herukat, kruunuvuokot, esikot, krysanteemit, tervakot, kärsämöt, helokit, ruusut, kärhöt, mehitähdet, maksaruohot, asterit, suopayrtit, kissankäpälät, kurjenpolvet, ukonhatut, kuunliljat, angervot, leimukukat, päivänliljat, ja nyt olen vasta heinäkuussa. Paras on varautua siihen, että kirjassa käytetään paljon kasvien tieteellisiä nimiä. Minä keräilin tähän vain suomenkielisiä.

2010-luvun ihminen lukee silmät suurina kuvausta syksyn suurimmasta ilosta, sokerijuurikkaasta, jota kerätään korjausten aikaan kukkuloiksi. Vielä yllättävämpi on kuvaus toisesta riemun aiheesta, lannoituksesta, miten pihalle tuodaan täysi kuorma, joka kipataan höyryäväksi läjäksi. "Luojan kiitos, tässäpä nättiä lantaa." "Painukaa jonnekin te, jotka tukitte nenänne ja kierrätte kaukaa tuon jalon ja kuohkean läjän.."

Kirjasta löytyy klassisia huomautuksia.
"Puutarhurin syksy alkaa jo maaliskuussa: ensimmäisestä lakastuneesta lumikellosta."
"Puutarhurisihminen on syntynyt varmasti jalostuksen eikä luonnollisen kehityksen tuloksena. Jos hän olisi syntynyt luonnostaan, hänellä olisi kovakuoriaisen jalat, jotta hänen ei tarvitsisi kyykkiä.."

Kirjasta löytyy myös englantilaisen maalaisaatelisen ohje, mitä sinun  on tehtävä kolmensadan vuoden ajan, että saat hyvän nurmikon.

Pian on puutarhan marraskuu, monen pihaihmisen ja kukkablogistin alakulon aika. Tässä kuitenkin lohdutuksen sanoja:
"Uskokaa pois, kuolemaa ei ole, ei ole untakaan. Kasvamme vain ajasta toiseen. Elämään on suhtauduttava kärsivällisesti, sillä se on ikuinen."

Haluan lisätä tähän kuvan, mutta en kirjan kuvailemalta alueelta, vaan kotiseudultani. Syysmaisema merenrannalta. Kaakonkulma Mäntlahti.

Leimuavat oksat, villit linnut.

Lokakuu on värien riemua, puiden ja pensaiden liekehtivää punaista ja keltaista. Täällä kaakon mailla puut ovat päätelleet, että kesä on ohi.Niiden lehtivihreä alkaa hajota ja muut värit pääsevät näkyviin.

Samaan aikaan talitiaiset riehuvat pihoissa, etsiskelevät syötävää, koputtelevat pihakalusteita ja hakkaavat kynttilöitä, lennähtävät pois, jos yritän mennä kuvaamaan niitä.

Vielä hetki värien iloa. Sitten käperrytään loppuvuoden hämäryyteen.
Rakastan lokakuuta.

 

Kuva on suolta. Osa lehdistä on pudonnut puista, mutta kuvassa näkyy maaruskaa, varpujen ja ruohovartisten kasvien värimuutosta.

Lokakuun neilikkaruusu

Rosa F.J. Grootendorst

Punainen neilikkaruusu on kukkinut kaiken kesää, mutta parasta ovat nämä lokakuiset kukat. Ostin ensimmäisen neilikkaruusun Virolahdelta 23.5.2003 eli kasvi on selvinnyt yli kymmenen vuotta. Muistan, miten ruukussa oli paljasjuurinen taimi, ja miten kaikki multa hävisi juurilta, kun nostin kasvin ruukusta ylös. Pelkäsin, että kasvi ei selviäisi minun taitamattomissa käsissäni. Monta vuotta ruusu oli aika surkea naapureitten komeitten kasvien rinnalla, mutta on vähitellen hyväksynyt aurinkoisen paikkansa eteläseinustalla.

Sauvakävelijän kasvijuttuja: punainen siankärsämö

Lähden lenkille aamulla yhdeksän maissa ja kiertelen paikoissa, joissa näen hienoja tienvarsikasveja. Tänä aamuna yllätyin, kun näin punaisen siankärsämön. Yleensä annan kukkien elää paikoillaan ja kuvaan ne kännykälläni. Nyt minä lankesin poimimaan punaisen hienouden voidakseni tutkia sitä kotona.

Useimmiten tienvarsissa kasvaa valkoisia siankärsämöitä, mutta netin LuontoPortin mukaan punakukkainen siankärsämö ei ole oma lajinsa tai edes alalaji, vaan perinnöllinen muoto, joka poikkeaa tavallisesta siankärsämöstä vain väriltään.

Vuonna 2013 ilmestyi kirja Latinaa puutarhureille. Siellä kerrotaan, että siankärsämö on saanut Achillea-nimensä troijalaisen soturi Akhilleuksen mukaan. Mies on kuuluisa heikkoutensa eli  akilleen kantapään vuoksi. Akhilleus paransi haavoittuneet sotilaansa siankärsämöstä keitetyllä uutteella. Kasvin tieteellisen nimen jälkiosa millefolium tarkoittaa tuhatlehteä ja viittaa liuskottuneisiin lehtiin.

Suomalaisessa kansanperinteessä siankärsämö tunnetaan erilaislla nimillä kuten pellonvanha, akantupakki tai hurstinkukka.  Vanhin kirjoista löytyvä suomenkielinen nimi on Elias Tillandzin vuonna 1683 mainitsema nenäruoho, käännös ruotsinkielisestä nimestä näsgräs.

Hauska nimi on Kaakkois-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa käytetty kuperkeikka. Nimityksen  syy on jäänyt hämärän peittoon. Kirsti ja Marja Aapalan kirjassa Pääskynhattu, päivänkämmen mainitaan, että vuonna 1936 kasville on laskettu 136 nimeä. Nykyiseen nimeen viittaa Daniel Jusleniuksen vuonna 1745 käyttämä nimi siankärsänruoho.

Siankärsämö on muinaistulokas, jota on käytetty esimerkiksi haavojen hoitoon verenvuotoa ehkäisevänä ja paikallista kipua lievittävänä lääkkeenä. Lisäksi sillä on ollut monia muita käyttötarkoituksia esimerkiksi kaljanteossa, tupakan korvikkeena ja väriaineena.

Valkoinen pallohortensia punastuu

 

Valkoinen pallohortensia on aiheuttanut minulle yllätyksiä tänä kesänä. Se on kukkinut reippaammin kuin aikaisempina kesinä. Nyt syyskuussa se on ensimmäisen kerran elämässään alkanut vaihtaa väriä punaiseksi. Olen nähnyt, miten isot hortensiat muuttuvat punertaviksi, mutta tämä kaveri on aina pysynyt valkoisena.

 Mikä on voinut aiheuttaa muutokset? Ensiksi valon määrä on lisääntynyt, sillä pihasta kaadettiin suuri vaahtera. Hortensian paikka on  aamupäivällä valoisa ja iltapäivällä varjoisa. Toiseksi en leikannut kasvia keväällä ollenkaan. Olen jostain saanut käsityksen, että leikkaus on hyvä asia, mutta aion välttää sitä vastaisuudessa, jos voin. Kolmanneksi ehkä lämmin kesä on suosinut tätä pensasta. 

Tulevat kesät näyttävät, ovatko keksimäni selitykset oikeita.

Kiertokasveja - kauniita ja arvaamattomia.

 

Monissa pihoissa pujottelee kiertokasvi nimeltä karhunköynnös. Sitä kutsutaan usein elämänlangaksi, mikä kuitenkin on eri kasvi.  Karhunköynnöksellä on sukulainen peltokierto. Minun pihassani ei kasva mikään näistä.

 

Kiertelin kasvijätteiden keräyspaikoilla. Tämä vaaleanpunainen ihanuus piileskelee Tompurinmäellä kietoutuneena paukkubalsamiin, josta en ensin erottanut sitä. Tumma rääpäle kuvan reunassa on lupiini. Seuraavan kuvan valkokukkainen kiertokasvi leviää Haminan Meltissä, jonne tuodaan kasvien jäännöksiä.

 

Kun vuonna 1987 muutimme nykyiseen taloomme, meille tarjottiin valkoisen kiertokasvin alkuja elämänlankana.Jokin järjenhiukkanen sai meidät kieltäytymään. Kasvi oli luultavasti karhunköynnös, jonka petollinen syleily on vaarallinen pihan muille kasveille. Kuitenkin  valkokarhunköynnös on vanha lääke- ja koristekasvi, joka mainitaan 1700-luvun lopulta Turun akatemian puutarhasta.

Karhunköynnöksen sukulainen peltokierto on vihattu rikkaruoho, joka on aikoinaan kulkeutunut Suomeen venäläisen rehun tai viljan joukossa. Kasvikuvausten mukaan karhunköynnöksen lehtilapa on herttatyvinen ja peltokierron lapa pitkulainen - lähes tasasoukka, keihästyvinen.  Karhunköynnös on Suomessa yleisempi. Peltokiertoa löytyy esimerkiksi joutomailta, tienvarsista ja valleilta.