sunnuntai 16. elokuuta 2015

Unikoiden sävyjä




Sain muutama vuosi sitten pussillisen silkkiunikoiden siemeniä. Luin luontosivuilta, että silkkiunikot ovat punaisia. Minun pihassani punaisten lisäksi on melkein valkoisia. Kaikkein eniten ihmettelen erilaisia sävyjä. On erilaisia punaisia terälehtiä ja monesti samanväristen terälehtien keskellä hämmästyttävät eriväriset heteet vierekkäin kasvavilla kukilla. Mahtavatko minun unikkoni  olla pelkästään silkkiunikoita?.





Yllä punertavan ja valkoisen sävyiset terälehdet ja tummat heteet. Alla oranssiin vivahtavat terälehdet valkoisine reunoineen ja keltaiset heteet




Alla yhdistelmässä muuten yläpuolella olevaa muistuttavat terälehdet, mutta punaista sävyä on vähemmän. Kuvassa myös kaksi valkoista, joilla erilaiset heteet.




 Alla kerrottukukkainen vaalea




Alla vaaleat terälehdet, joissa voimakasta punaista tummien heteitten ympärillä.




Lopuksi oikein "unikonpunaisia" yksilöitä.




Unikot ovat yksilöitä enemmän kuin mitkään muut kasvit.




8 kommenttia:

  1. Kauniit unikot, tuo kerrottukukkainen vaalea on aivan huippu!
    Unikoista kerätyistä siemenistä tulee aina yllätyksiä. Minulla oli kerran valkoista ja lähes mustaa pioniunikkoa. Olivat kylväytyneet itsekseen kasvupaikalle ja seuraavana kesänä siinä kasvoi epämääräisen värisiä haaleita kukkia.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vihjeestä. Yritän etsiä pioniunikon siemeniä. Niitä voisi kylvää jo syksyllä. Taidan käyttää pikkuisen perunamaani tähän tarkoitukseen.

    VastaaPoista
  3. Hih, perunamaan tilalle unikkopelto :)

    VastaaPoista
  4. Miniperunamaa, jossa oli aikaisempina kesinä kehäkukkaa. Kesäkuussa huomasin, että ei ollut siemeniä, mutta kahdeksan itävää perunaa. Ne kukkivat nyt kauniisti.

    VastaaPoista
  5. Kai noista silkkiunikoistakin ovat jotkut viisaat osanneet jalostaa vaikka millaisia variaatioita. Silkkiunikot ovat ihania juuri tuossa yllätyksellisyydessään, kun ei etukäteen aina tiedä mitä niistä nupuista puhkeaa. =)

    VastaaPoista
  6. Huolettomia, eivät vaadi puutarhurilta ahkerointia.

    VastaaPoista
  7. Unikot ovat ihania ja yllätyksellisiä! Löysin tänne blogiisi ja jäin lukijaksi :) Ihana kärhö tuolla alemmassa postauksessa tuo fujimusume (ja miten hauska nimi). Tervetuloa vastavierailulle blogiini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen iloinen, että löysit blogini. Menen tutustumaan sinun blogiisi, jolla on meidän mökkipihan kauneimman kukan nimi.

      Poista