perjantai 22. tammikuuta 2016

Pakkaspäivien kukkailoa




Ostin kevään ensi kukan olohuoneeseen. Kauppias kertoi, että kasvi on huone-esikko. Parin päivän päästä sain tuliaisiksi toisen samanlaisen kukkasen, mutta erivärisen. Aikaisemmin tuntemani esikot ovat olleet erilaisia. Uusi kasvi muistuttaa hiukan pelakuuta.




Etsin netistä hoito-ohjeita kukkaliikkeiden mainoksista. Kasville suositellaan lannoitusta kasvukaudella kaksi kertaa kuussa. Syksyllä syytä viedä viileään, että kukkii uudelleen. Minulle kasvin myynyt kauppias sanoi, että kasvi jatkaa kukkimista, kun kuihtuneet osat leikataan pois.





Saa nähdä, tuleeko tämä kasvi kukoistamaan huoneissani kauemmin kuin lyhyen talven lopun. Usein käy niin, että keväällä ilahduttaneet kasvit jäävät kevään ja kesän kuningattarien varjoon ja niiden hoito unohtuu.

4 kommenttia:

  1. Niin on. Vaaleanpunainen tuo mieleen malvan.

    VastaaPoista
  2. Huone-esikot ovat todella kauniin värisiä! Mitenköhän pitkäikäisiä ne ovat. Tavalliset kevätesikot, kun tuntuvat nuukahtavan aika nopsasti. Kiva blogi sinulla, voisinkin jäädä lukijaksi :). Kukkaisaa vuotta 2016!

    VastaaPoista
  3. Hauska, kun tulet lukijakseni. Paljon kukkia sinulle

    VastaaPoista