Aurinko maalasi kärhön siniseksi

Raahasimme kärhö Fujimusumen kellarista, jossa se on elellyt talvisin ainakin seitsemän vuotta. Vaihdoin osan mullasta, mutta emme ole koskaan ottaneet sitä pois alkuperäisestä ruukusta. Kellarissa kasvaneet kalpeat versot muuttuivat valossa vihreiksi. Sitten alkoivat kesäkuun koleat päivät. Kärhö kukki tapansa mukaan, mutta sen kukat olivat harmaanvalkoisia, mitä ihmettelin.

i

Sää lämpeni ja aurinko alkoi paistaa. Fujimusume kasvatti uusia nuppuja, ja ne avautuivat sinisinä. Kuvassa on jäljellä alkukevään kylmyyden keskellä kasvaneita kalpeita kukkia. Siniset ovat niitä, joita kasvi normaalisti saa aikaan.

 Tämä kärhö on suorastaan inhimillinen. Se saa sinistä pintaan samaan aikaan, kun minä päivetyn.

Pihaviidakko, kun sataa ja sataa

Taivaan ikkunat taisivat unohtua auki täällä kaakon mailla. Käyn ihmettelemässä sademittaria enkä äkkiä muista tällaista kosteuden määrää pihassani, joka usein on kärsinyt kuivuudesta. Pensaat kasvavat lomittain ja muodostavat viidakkoja. Kuunliljat ovat ihastuksissaan, samoin hiirenportaat. Aurinko pilkahtelee näkyviin silloin tällöin, mutta monien perennoiden kukinta on myöhässä.

En ole tukenut perennoita kovin paljon, saavat kasvaa sateen määräämässä tahdissa.  Vesiheinää riittää, mutta en kuvaa sitä erikseen.

 

Yllä kuivunut sireeninoksa ja etualalla tuoksuvatukka, oikea pihan rentunpensas

Tuoksun hurmaa tarjoaa tämä pihajasmike, jota meillä kotona ennen vanhaan kutsuttiin jasmiiniksi, joka kuitenkin on eri kasvi. Ainakin viinimarja yrittää löytää paikkansa sen juurelta.

Taas sade putosi maahan, nyt aurinko paistaa ja katot höyryävät

Illakko - iltojen ilo.

Illakko oli ennen vanhaan yleinen koristekasvi, nykyään kukkien ystävät ja monet puutarhakirjat eivät tunne sitä. Minä hankin kasvin siemeniä jonkin puutarhatapahtuman aikaan kasviystävältä. Kylvin niitä pihaan 1900-luvun puolella ja siitä lähtien se on pysynyt täällä. Minulla ei ole mitään illakkopenkkiä, vaan se kasvaa sellaisisissa paikoissa, joita ei hoideta liikaa, jolloin se pääsee rauhassa kasvamaan. Kovin edustava se ei ole, kun sitä kasvaa vain siellä täällä. Illakko on hieman huolettoman tai puolihuolimattoman viljelijän kasvi.

Tutkin netissä Maatiaisen kirjoituksia, joista paljastui, että illakko oli vuoden 2005 maatiaiskasvi. Tämä perinnekasvi lienee tullut pohjoisen maille 1600-luvulla, jolloin Elias Tillandz piti sitä orvokkien sukuun kuuluvana, mikä ei pidä paikkaansa. Kasvi kukoisti säätyläisten pihoissa, mutta yleistyi, onhan se vahva selviytyjä.

Tarhaillakko eli Hesperis matronalis kuuluu ristikukkaiskasvien heimoon. Se tuoksuu illalla ja yöllä, mistä ominaisuudesta sen nimi johtuu. Olen joskus ottanut kukkia maljakkoon nuuhkittavaksi, sillä samaan aikaan pihassa ovat tuoksuneet muutkin kasvit, jolloin en ole ollut varma, mikä on illakon tuoksua. Illakkoa eivät tuholaiset vaivaa. Se on yöperhosten suosima karkulainen, joka ei kuitenkaan leviä ongelmana muille kasveille tarkoitettuihin paikkoihin.

Kaunis rikkaruoho.

Olin kymmenvuotiaana leirillä. Yövyimme teltoissa, ja jokainen telttaryhmä sai jonkin kukan nimen. Nopeimmat valitsivat ruusun tai muun hienon puutarhakasvin. Minun telttaryhmäni oli viimeinen, ja kaikki parhaat kasvit oli jo valittu.
"Olkaa leinikkejä", ohjaaja ehdotti.
"Se on rikkaruoho", minä sanoin.
"On se niin kaunis", ohjaaja lohdutti.

Tänä kesänä olen ihaillut keltaisina loistavia niittyleinikkimaita. Moottorityömaan myllätyt alueet peittyvät leinikkien kaunoisiin kukkasiin. "On  se niin kaunis", huokaan leiriohjaajan tavoin.

Leinikki on ihastunut myös minun pihaani. Kaivoin parikymmentä vuotta sitten laajoja rönsyleinikkien kasvustoja tarkoin ylös ja istutin tilalle kuunlijaa. Nyt olen taas löytänyt rönsyjä, mutta vielä enemmän niittyleinikkejä, jotka kiireesti revin pois.

Rikkaruohon ja koristekasvin raja on häilyvä. Ihailen niittyleinikkiä, mutta en omassa pihassani.

Punainen juhannusruusuni

Red Nelly on varsin piikikäs ruusu ja tietysti ahtaasti kulkureitin varrella. Miten aina istutuspaikat vaikuttavat niin väljiltä aluksi? Paikka on eteläseinustalla, ja auringonvaloa riittää aika pitkään päivällä. Kasvi on sitkeä ja kukkii vuodesta toiseen. Pihani valkoiset juhannusruusut eivät pysty kilpailemaan sen kanssa, koska ovat puiden varjostamia. En odottanut vuosia sitten, että punainen Nelly on näin sitkeä. Kukkiminen ei tietysti kestä kauaa.

Tuomipihlajan kukkameri

Pihan puiden ja pensaiden joukossa ensimmäinen kukkija on isotuomipihlaja, joka on kasvanut korkeaksi monihaaraiseksi puuksi. Sen takana kasvaa sukulaiskasvi saskatoon Smoky, jonka kukkia ei paljon huomaa jättiläisen  vieressä. Joskus tuntuu, että tuomipihlaja on liian iso paikkaansa ja saatamme kokeilla se leikkaamista oikein kunnolla. Saskatoon on valmiina, jos isotuomipihlaja ei selviä leikkauksesta.

Kukkimisen jälkeen tuomipihlaja kasvattaa marjoja, ja rastaat pyörivät sen kimpussa aivan hulluina. Kaikkein paras aika on, kun tuomipihlaja saa hienon syysvärin.

Kevään kaihoa

Istutin pikkuisen kevätkaihonkukan 25 vuotta sitten poikani huoneen ikkunan eteen. Pojan kaverit kävivät koputtelemassa ikkunaan ja hyppelivät kaihonkukan päällä. Kasvi piti siitä kovasti ja lähti tavallaan heti jakautumaan. Se on levinnyt joka vuosi ja olen jakanut sitä eri puolille pihaa. Alkuperäinen paikka on suojassa männyn varjossa. Kesällä kasvi on hyvä peitekasvi, joka viihtyy monenlaisissa paikoissa.

Minulle kevätkaihonkukka on romantiikansininen kasvi. Se kukkii uskollisesti toukokuussa vuodesta toiseen, ja sen sininen on suurin ihme niinä keväinä, jolloin nurmikon kasvu on myöhässä. Tänä keväänä se jää hiukan varjoon, kun yli 20 asteen lämmössä kaikki kasvu ryöppyää.