torstai 20. maaliskuuta 2014

Vuokko villiintyi


Kauan kauan sitten hankin puutarhaliikkeestä arovuokon, joka pysyi melko pienenä, mutta nousi maasta joka kevät. Muutama vuosi sitten jaoin sen ja siirsin osan uuteen paikkaan pihassa. Alkuperäinen kasvi riemastui jaosta ja lähti leviämään laajalle. Kasvupaikka on kuuma kohta auringossa, mutta arovuokko ei välittänyt puutarhakirjojen ohjeista, vaan lähti leviämään jopa kiveysten väleihin. Tuntuu hullulta kävellä kiveyksellä, jonka raoissa valkoiset kukat kohoavat.  Ymmärsin, että tämä kasvi kaipasi jakamista. Varjoon siirretty osanen on myös hengissä, mutta ei yhtä innokas kuin alkuperäisen paikan kasvatti.

Arovuokko muistuttaa valkovuokkoa, mutta on tuhdimpi eikä ainakaan minun mielestäni yhtä herkkä kuin jossain metsikön laitamilla  kasvava sukulainen. Arovuokko on perinneperenna ja luotettava kasvatti puutarhurille. Valkovuokkoa en ole yrittänyt kasvattaa pihassani, sillä sille ei löydy sopivaa paikkaa.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Kultahelokin kimallus



Ostimme nykyisen kotitalomme vuonna 1987, jolloin ankara talvi oli verottanut pihan kasveja. Avukseni tuli naapurin emäntä, joka keväällä jakoi perennojaan. Hän antoi minulle useita kasvinyyttejä. Hän ei muistanut kasvien nimiä, mutta kertoi jokaisen nyytin ominaisuuksista. Minä tein kukkapenkin nurmikolle aurinkoiseen paikkaan ja kaadoin siihen säkillisen multaa ja istutin kaikki pienet nyytit tietämättä, sopivatko ne ollenkaan yhteen.

Sattumapenkin kasveista tulivat pihani peruskasvit.  Kun jokin kasvi kukki, etsin puutarhakirjasta sen nimen. Siirsin valtavan harmaamalvikin paikkaan, jonne se mahtui paremmin, mutta annoin pikkusydämen jatkaa eloaan alkuperäisellä paikalla.  Ensimmäisten vuosien komistus oli kultahelokki, joka komeilee pihakuvissani ennen digikameroiden aikaa. Se oli komeimmillaan  1994, mutta katosi jossain vaiheessa. Luulin, että se oli hengetön. Parina viime kesänä löysin sen uudelleen vanhalta paikaltaan, pienempänä kuin joskus kultaisimpina vuosinaan,  Se viihtyy selvästi Piilu-kärhön kaverina. Odotan jännittyneenä, nouseeko se taas ensi kesänä. En uskalla tehdä kasvupaikalle mitään keväällä, etten vain hävittäisi pihan aurinkoa, jonka kimallus ylittää kaiken muun.

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Minun harjaneilikkani



Useimmilla puutarhablogien pitäjillä on kuvia harjaneilikasta. Minä taidan liittyä seuraan. Sain tämän kasvin pihaani sattumalta, sillä näin niitä toissa kesänä  eri puolilla sukulaiseni pihaa ja pyysin, että hän antaisi minulle siemeniä. "Ota toi", hän sanoi ja kaivoi minulle yhden maasta. Kasvi viihtyi meillä ja oli viime kesänä vallannut lisää alaa.

Sydämeni sykähtää jokaiselle perennalle, joka on vanha perinnekasvi Suomessa. Ilahduin, kun harjaneilikka valittiin vuoden 2013 maatiaiskasviksi.Väitetään, että se on kasvanut suomalaisissa pihoissa 1700-luvulta alkaen. Kerrotaan, että se on vaeltajakasvi, ja minun pihassani se saa saa vaeltaa, minne haluaa.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Sauvakävelijän painajainen


Jokapäiväinen lenkkini on minulle välttämätön, sillä ilman sitä olen tahmea ja tylsä. Nyt kulkureittini ovat kamalassa kunnossa, sillä ainoa täysin laillinen kulkuväylä täällä tietyömaan motittamalla alueella on varsin jäinen. Pyrin omantunnon kiusaamana kielletyille reiteille, mutta sinne päästäkseni joudun kulkemaan muutamista pahoista paikoista läpi.

Tie on hyvin aurattu autoilijoiden iloksi. Lumiauran jäljet ovat jäätyneet kohoumiksi. Lumipenkat reunustavat liukasta aluetta, että en pääse kävelemään ojaan. Tässä valokuvassa näkyy erikoisen jäinen mäki, josta on kuljettava päästäkseen Husulan tunnelin ylittävälle pyörätielle, joka ei ole täysin laillinen ja jota ei ole onneksi aurattu.


Tänään kiinnitin lenkkikenkiini tuliterät piikit ja tarkistin sauvani. Olen kokenut, että 14 piikkiä ei aina riitä pitämään pystyssä. Joskus jää on niin kovaa, että sauvojen piikit eivät pysty siihen.

Hyvää Ystävänpäivää
kaikille liukkaitten teiden liitäjille ja
aroille kotituvassa istuville.
Jokainen elää tavallaan.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Samettikukka - täsmäisku kesään



































Siirsin samettikukan tietokoneeni taustanäytöksi, eihän vahvempaa kesän viestittäjää löydy. Tarjoan samalla hiukan vesiheinän muistoja, sillä sitäkin näkyy vanhassa rautapadassa, jossa samettikukka viihtyy. Kasvin haju ei ärsytä minua, vaikka tuoksuallerginen olenkin. Uskon vakaasti, että tuhohyönteiset sen sijaan väistelevät paikkoja, missä tämä keltainen tai oranssi voimapakkaus kasvaa.

Hiukan tietoja samettikukan historiasta tässä yhteydessä. Espanjalaiset toivat kasvin Eurooppaan Väli- ja Etelä-Amerikasta 1500-luvulla ja se sai paikkansa luostarien puutarhoissa.  Coloria-sivuilla kerrotaan siitä värikasvina.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Vanhojen kiiltokuvien kukat



Kansakoulussa 1940-luvun lopussa me tytöt vaihtelimme kiiltokuvia. Jokaisella oli moneen osaan taitettu vihko, johon niitä oli kätketty. Kuvia vaihdeltiin niin kauan, kunnes jokainen onnistui saamaan mieluisan.

Löysin tavaroitteni joukosta viimeiset kuvat, jotka sain vaihdossa 1949. Ainakin tämä vuosiluku löytyi yhden kuvan takaa.

Enkelit olivat suosittuja, kuten valokuvasta näkyy. Pienet intiaanit kiinnostivat.  Kukkakuvia on useita ja erityisesti ruusut ovat ihailtuja:  Kolme ruusua, valkoinen, kaksi vaaleaa punaista, vain erisävyisiä. Poika kantamassa ruusukimppua.
 Romanttinen laiva lastattuna sinisillä kukilla.
 Nelilehtinen onnenapila hevosenkengän sisällä. Koristeena lemmikkejä.
 Viulua soittavan pojan ja tytön takana näkyy keltaisia kukkia.

 Alimmassa kuvassa tyttö lierihattu päässään kastelee kukkia. On ihmeellistä, että pidin tästä kiiltokuvasta, sillä lapsena puutarhatyöt eivät houkutelleet. Liikaa kitkemistä. Kiiltokuvassa puutarhan maailma on valoisa, romanttinen ja helppo. Kastellaan iloisesti kasveja, vieressä odottaa valmiina iso kori täynnä värikkäitä kukkia.

maanantai 30. joulukuuta 2013

Jättiläispuut pienellä tontilla.


Tämä on kertomus Hopeapajutalosta, joka rakennettiin vuonna 1970 vähän alle tuhannen neliön tontille .Rakentajien mielestä piha tuntui perin autiolta, he kaipasivat isoja puita. Kaksi hopeapajua istutettiin muutaman metrin päähän talon seinästä. Voi, miten pieniltä puunalut näyttivät. Hopeapaju oli ihailtu kasvi ja monet hämmästyivät, miten nopeasti taimet kehittyivät. Vuosien varrella puut kasvoivat käsittämättömän suuriksi. Omenapuu ja sireeni jäivät niiden varjoon ja hopeapajut pimensivät lopulta naapurienkin tontteja.

Olin mukana kaatamassa hopeapajuja, ja monet sanoivat, että minä osallistuin häpeälliseen operaatioon. Ei noin jaloja puita olisi saanut kaataa. Piha muuttui kuitenkin ihmeen valoisaksi ja Hopeapajutalon pohjoispuolella asuvat naapurit sanoivat, että he saivat valoa pitkästä aikaa pihaansa.  Toinen naapuri arveli, että voisi taas kasvattaa perunaa, jonka viljelyn joutui lopettamaan hopeapajujen varjossa.

Selvisi, että pajujen juuret olivat täyttäneet sadevesiviemärin ja tarvittiin putkien aukaisua, että vesi pääsi kulkemaan normaalisti.

Hopeapajujen kantoja ja juuria kaivettiin käsipelillä monen hengen voimin viikon ajan. Mitään ei saanut jäädä puista jäljelle, olihan monissa pihoissa huonoja esimerkkejä katkaistuista hopeapajuista, joiden latvoihin oli kasvanut kummallisia pehkoja.

Hopeapajujen kaatajat uskoivat, että heidän kohdaltaan jättiläispuiden ongelmat olivat ohi. Siinä he erehtyivät. Huomaamattomana talon pohjoispuolella kasvoi parin metrin päässä seinästä vaahtera, johon kukaan ei kiinnittänyt huomiota muulloin kuin haravoidessaan lehtiä.

Muutaman lämpimän kesän aikana pohjoinen vaahtera karkasi käsistä. Se villiintyi, kasvoi leikkaamattomana korkeammalle ja korkeammalle, kätki komeitten lehtiensä alle mainittavan osan talon kattoa.Tavallaan vaahtera huijasi asukkaita, jotka eivät seuranneet kasvin kehittymistä tontin syrjäisessä osassa.

Nyt syksyllä pohjoisen vaahteran tarina päättyi, jättiläinen kaatui monien naapurien yhteisvoimin. Sen tilalle ei ole tulossa mitään muuta, ei tarvita, sillä tontilla on edelleen suuria puita, pari vaahteraa ja kolme suurta koivua jne

Silmällä pidettäviä riittää, sillä kasvukykyisiä ponnistelee ylöspäin samalla kun tietysti monet hartaasti vaalitut kasvit eivät vahvistu millään.  Suurten koivujen keskellä innokkaana yrittäjänä ponnistelee päättäväinen tammi, joka on leikattu alas pari kertaa. Se ei välitä leikkauksista, kasvaa vain uudelleen. Nyt tälle sisupussille on annettu kasvulupa, vaikka ongelma siitä voi kehittyä.