Piha on vielä täynnä lupauksia, kukintaa ja pieniä alkuja. Parin viikon päästä kevään suuret hetket ovat ohi, kun vahvat kasvajat sulkevat näköalat ja painavat pieniä kasveja näkymättömiin.
Alla olevassa kuvassa punapajuangervo, tuoksuvatukka ja oikeassa laidassa syreeni kohottavat pieniä lehtiään melkein läpikuultavina auringon hehkussa. Parin viikon päästä ne muodostavat aidan tonttien rajalla.
Tässä kuvassa kaihonkukka ilahduttaa sinisyydellään, mutta kuunliljat ovat vielä pieniä alkuja vanhan omenapuun alla.
Norjanangervo kukkii ja tuoksuu verannan suojana. Tuntuu haikealta, että sen kukoistus kestää vain muutaman päivän ja sitten on odotettava kokonainen vuosi uutta kukintaa.
Kaunista! Meidän pikarililjat eivät kuki. Taaskaan.
VastaaPoistaVuosien ajan meilläkin varret ovat nousseet ylös eikä kukista ole tietoakaan. Olen ajatellut kasvia vain myyrien karkottajana.
PoistaHauska yllätys tuo keisarinpikarililjojen kukinta! Olisikohan niin, että alkuperäiset sipulit ovat kadonneet ja sivusipulit ovat vihdoin kukintakokoisia ...
VastaaPoistaNäin voi olla. Toisessa kukkapenkissä ovat kukkineet, mutta tässä penkissä eivät varmaaan kymmeneen vuoteen...ainakaan.
VastaaPoistaHei taas. Aika jännä juttu tuo keisarililjojen kukinta juttu. Minä olen myöskin surullinen kun joutuu jättämään hyvästit vuodeksi jollekin ihanalle kukalle tai pensaalle. Mutta se unohtuu pian kun uusia nousee ja kasvaa.
VastaaPoistaYksittäistä kasvia kohtaan tuntee kaipausta,jos se liittyy tärkeään elämänvaiheeseen tai lapsuuden muistoon. Seuraavan kasvuvaiheen kukat todellakin auttavat unohtamaan sen.
VastaaPoistaHienot keisarinpikarililjat! Kultatyräkin haluaisin, mutta sen hankinta on varmaan ajankohtainen vasta, kun lapset ovat isompia.
VastaaPoistaNiin on varmasti viisainta. Kukat näyttävät houkuttelevilta.
VastaaPoista