Punainen juhannusruusuni

Red Nelly on varsin piikikäs ruusu ja tietysti ahtaasti kulkureitin varrella. Miten aina istutuspaikat vaikuttavat niin väljiltä aluksi? Paikka on eteläseinustalla, ja auringonvaloa riittää aika pitkään päivällä. Kasvi on sitkeä ja kukkii vuodesta toiseen. Pihani valkoiset juhannusruusut eivät pysty kilpailemaan sen kanssa, koska ovat puiden varjostamia. En odottanut vuosia sitten, että punainen Nelly on näin sitkeä. Kukkiminen ei tietysti kestä kauaa.

Tuomipihlajan kukkameri

Pihan puiden ja pensaiden joukossa ensimmäinen kukkija on isotuomipihlaja, joka on kasvanut korkeaksi monihaaraiseksi puuksi. Sen takana kasvaa sukulaiskasvi saskatoon Smoky, jonka kukkia ei paljon huomaa jättiläisen  vieressä. Joskus tuntuu, että tuomipihlaja on liian iso paikkaansa ja saatamme kokeilla se leikkaamista oikein kunnolla. Saskatoon on valmiina, jos isotuomipihlaja ei selviä leikkauksesta.

Kukkimisen jälkeen tuomipihlaja kasvattaa marjoja, ja rastaat pyörivät sen kimpussa aivan hulluina. Kaikkein paras aika on, kun tuomipihlaja saa hienon syysvärin.

Kevään kaihoa

Istutin pikkuisen kevätkaihonkukan 25 vuotta sitten poikani huoneen ikkunan eteen. Pojan kaverit kävivät koputtelemassa ikkunaan ja hyppelivät kaihonkukan päällä. Kasvi piti siitä kovasti ja lähti tavallaan heti jakautumaan. Se on levinnyt joka vuosi ja olen jakanut sitä eri puolille pihaa. Alkuperäinen paikka on suojassa männyn varjossa. Kesällä kasvi on hyvä peitekasvi, joka viihtyy monenlaisissa paikoissa.

Minulle kevätkaihonkukka on romantiikansininen kasvi. Se kukkii uskollisesti toukokuussa vuodesta toiseen, ja sen sininen on suurin ihme niinä keväinä, jolloin nurmikon kasvu on myöhässä. Tänä keväänä se jää hiukan varjoon, kun yli 20 asteen lämmössä kaikki kasvu ryöppyää.

Mitä olen istuttanut syksyllä?

Pihaan ilmestyy kukkia, joita en oikein tunnista. Luulen istuttaneeni jotain aivan muuta. Olen selaillut Kotipuutarhan julkaisua Sipulikukat ja yrittänyt tunnistaa kasvejani. Voihan olla, että maasta nousevat kaunokaiset ovat aikaisempien vuosien istutuksia.

 

Voiko yksikään kesän kukka olla niin raikas kuin tämä kevään ihme, joka nousee pienoisena talven runnomassa maassa. Kuvatutkimusteni perusteella tämä on kevättähti. 

Seuraava kasvi oli minulle vielä suurempi yllätys.

 

Näitä kukkia kasvaa puolivalmiissa kompostissa, jonka kumosin syksyllä pensaiden juurelle. Muistan kyllä, että painelin sipuleita sinne, ja nyt ne ovat nousseet kahtena säännöllisenä jonona ylös. Epäilen, että tämä on jääkurjenmiekka. Mielestäni en ole sellaista istuttanut maahan, mutta ehkä muistan väärin.

 Kevät on yhtä ihmettä.

Haminan ohikulkutie: suolta moottoritielle

Olen kuvannut kameralla ja kännykällä tien rakentamista ja kuvien laatu on vaihtelevaa. Paikka oli alkuaan suopläntti Korventien päässä Lammikkotien ja Lappeenrannan tien välissä. Olen lenkeilläni ohittanut paikan yli 30 vuoden aikana. Tänä vuonna tässä aukeaa moottoritie liikenteelle. Asettelen tähän kuvia vuoden 2012 alusta huhtikuulle 2014. Viimeiset kuvat pääsen ehkä ottamaan vain autosta.

 

 

Vuokko villiintyi

 

Kauan kauan sitten hankin puutarhaliikkeestä arovuokon, joka pysyi melko pienenä, mutta nousi maasta joka kevät. Muutama vuosi sitten jaoin sen ja siirsin osan uuteen paikkaan pihassa. Alkuperäinen kasvi riemastui jaosta ja lähti leviämään laajalle. Kasvupaikka on kuuma kohta auringossa, mutta arovuokko ei välittänyt puutarhakirjojen ohjeista, vaan lähti leviämään jopa kiveysten väleihin. Tuntuu hullulta kävellä kiveyksellä, jonka raoissa valkoiset kukat kohoavat.  Ymmärsin, että tämä kasvi kaipasi jakamista. Varjoon siirretty osanen on myös hengissä, mutta ei yhtä innokas kuin alkuperäisen paikan kasvatti.

Arovuokko muistuttaa valkovuokkoa, mutta on tuhdimpi eikä ainakaan minun mielestäni yhtä herkkä kuin jossain metsikön laitamilla  kasvava sukulainen. Arovuokko on perinneperenna ja luotettava kasvatti puutarhurille. Valkovuokkoa en ole yrittänyt kasvattaa pihassani, sillä sille ei löydy sopivaa paikkaa.

Kultahelokin kimallus

 

Ostimme nykyisen kotitalomme vuonna 1987, jolloin ankara talvi oli verottanut pihan kasveja. Avukseni tuli naapurin emäntä, joka keväällä jakoi perennojaan. Hän antoi minulle useita kasvinyyttejä. Hän ei muistanut kasvien nimiä, mutta kertoi jokaisen nyytin ominaisuuksista. Minä tein kukkapenkin nurmikolle aurinkoiseen paikkaan ja kaadoin siihen säkillisen multaa ja istutin kaikki pienet nyytit tietämättä, sopivatko ne ollenkaan yhteen.

Sattumapenkin kasveista tulivat pihani peruskasvit.  Kun jokin kasvi kukki, etsin puutarhakirjasta sen nimen. Siirsin valtavan harmaamalvikin paikkaan, jonne se mahtui paremmin, mutta annoin pikkusydämen jatkaa eloaan alkuperäisellä paikalla.  Ensimmäisten vuosien komistus oli kultahelokki, joka komeilee pihakuvissani ennen digikameroiden aikaa. Se oli komeimmillaan  1994, mutta katosi jossain vaiheessa. Luulin, että se oli hengetön. Parina viime kesänä löysin sen uudelleen vanhalta paikaltaan, pienempänä kuin joskus kultaisimpina vuosinaan,  Se viihtyy selvästi Piilu-kärhön kaverina. Odotan jännittyneenä, nouseeko se taas ensi kesänä. En uskalla tehdä kasvupaikalle mitään keväällä, etten vain hävittäisi pihan aurinkoa, jonka kimallus ylittää kaiken muun.